Kuntoutuksen ohjaaja 2/2023 | Page 23

23

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue eli Keusote vas- taa sote-palveluista sekä pelastustoimen ja eri- koissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Tuu- sulan, Järvenpään, Mäntsälän, Pornaisten ja Nurmi- järven alueilla. Keusotella on meneillään tällä het- kellä STM:n hallinnoima ja EU:n rahoittama Kestä- vän kasvun RRP-hanke (Recovery and Resilience Plan). Hankkeessa projektikoordinaattorina työs- kentelevä Keusoten hankekonkari Satu Kontiainen avasi hieman hankkeen alkuvaihetta ja tavoitteita kuntoutuksen näkökulmasta.

 

Hankkeen päätavoitteina on hoito-, palvelu- ja kuntoutusvelan purkaminen koronapandemian jäl- jiltä, vaikuttavan sosiaali- ja terveydenhuollon kohdentaminen erityisesti haavoittuvassa asemas- sa olevaan väestöön sekä hoitotakuun toteutumi- nen. Hankkeen toimenpiteitä on kohdistettu de- mografisesta näkökulmasta tarkasteltuna laajalle alueelle. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetun hoi- to-, kuntoutus-, ja palveluvajeanalyysin perusteel- la tunnistettiin kolme merkittävintä pääkohderyh- mää: mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät tai niiden riskissä olevat 18-30-vuotiaat nuoret aikuiset, aikuiset pitkäaikaissairaat tai pitkäaikais- sairauden korkeassa riskissä olevat sekä madaltu- neesta toimintakyvystä kärsivät ikääntyneet, yli 75-vuotiaat ihmiset.

Yhtenä osana hanketta on kuntoutuksen kehittä- misen toimenpiteet. Hankkeen ajaksi on palkattu neljä projektikoordinaattoria, joilla on työn alla mm. monialaiset palvelumallit, vastaanottotoimin- ta, ennaltaehkäisevien palvelujen kehittäminen i- kääntyneiden kuntoutumiseen, arjen toimintaky- kyyn ja kotiutumisen prosessiin sekä kaatumisen ehkäisyn toimintamallin implementointia. Lisäksi he kehittävät tiedolla johtamisen ja vaikuttavuu- den mittaamisen työkaluja.

Konkreettisen kehittämistyön avuksi on valittu li- säksi kaksi projektityöntekijää toimimaan kuntou- tuksen henkilöstön käytännön kehittämistyön tu- kena tiiviissä asiakasyhdyspinnassa työikäisten ja ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa tulevan vuo-

den 2024 ajan. Käytännössä projektityöntekijä jal- kautuu Keusoten eri terveysasemien kuntoutus-

palveluiden vastaanotoille tekemään työtä uudella tavalla henkilöstön kanssa. Tavoitteena ei siis ole luoda hienoa toimintamallia vain paperille, vaan

saada aidosti muutosta käytänteisiin yhteistyöllä.

Kehittämiskohteet ja -tarpeet ovat nousseet henki-

löstöltä, joka haluaa osallistua aktiivisesti uuden- laisten työtapojen ja toimintamallien kokeiluun.

 

Ennaltaehkäisevien kuntoutuspalveluiden kehittä- minen pitää sisällään muun muassa erilaisten säh- köisten palveluiden ja omakuntoutuspalveluiden kartoittamista ja kehittämistä. Kaatumisen ehkäi- syn toimintamallin käyttöönotto tarkoittaa yhteis- työtä eri palvelualueiden, erikoissairaanhoidon ja muiden toimijoiden kanssa. Monialaisten avokun- toutuspalveluiden kehittäminen pitää käytännössä sisällään aikuisten avokuntoutuspalveluiden pal- veluvalikoiden perkaamista ja pitkäaikaissairaiden sekä vähän liikkuvien tuki- ja liikuntaelinsairaiden palveluiden kehittämistä oikea-aikaisiksi ja vaikut- taviksi – paremmin väestön palvelutarpeisiin vas- taaviksi.

Ensimmäisenä hankkeessa tulee valmistumaan palvelukuvaus kuntoutuksesta ja sen jälkeen lää- kinnällisen kuntoutuksen ostopalvelun kriteeristö. Projektikoordinaattoreiden työ on jo hyvässä va- uhdissa: työryhmiä on käynnistetty ja varsinainen työkin on jo monilta osin alkanut.

Lisätietoa hankkeesta: Keusote: Kestävän kasvun hanke (RRP2)

Teksti: Laura Rumbin,

kuntoutuksen ohjaaja -opiskelija

 

 

Keusoten kestävän kasvun RRP-hanke kehittää kuntoutusta yhteistyössä henkilöstön kanssa