Micaela Palmeiro on 25-vuotias, alun perin Turus- ta lähtöisin oleva nuori nainen. Oheisella videolla on hänen haastattelunsa, jossa hän kertoo meille sosiaalisesta kuntoutuksesta asiakkaan näkökul- masta.
Micaela on kokenut kovia lapsuudessaan ja trau- matisoitunut esimerkiksi onnettomuuden vuoksi. Traumoja kehittyy ihmisille paljon helpommin, mitä on ymmärretty. Niiden kehittymiseen ei tar- vita sotaa. Esimerkkejä traumatisoitumiseen joh- tavista syistä voivat olla vaikkapa eroon joutumi- nen ensisijaisesta hoivaajasta sairaalahoidon ta- kia, koettu ja myös todistettu väkivalta, onnetto- muuden kokeminen ja niin edelleen. Kun traumo- ja kertyy useampi tai niitä ei syystä tai toisesta hoideta, ne saattavat kroonistua. Tilan nimi on PTSD, post traumatic stress disorder eli traumape- räinen stressihäiriö. Micaelan tapauksessa tila on komplisoitunut. Lisäksi hänellä on muun muassa ADHD ja epäily Aspergerin piirteistä.
Monet ihmiset, jotka elävät ilman näitä diagnoo- seja, eivät edes tiedä, ”mikä heitä vaivaa”. He tot-
tuvat peittelemään oireitaan. Tästä seuraa mo-
nenlaistakin ongelmaa, kuten vääristynyt kuva heidän toimintakyvystään sekä hoitoon päätymi- sen viivästyminen. Erityisesti sosiaaliset tilanteet ovat näiden tilojen kohdalla usein todella kuor- mittavia, eri syistä vain. Palautuminen kysyy ai- kaa. Vaatimusten alla uuvutaan kovasti, jopa ma- sennutaan. Kun kuormitus jää kodin seinien sisä- puolelle ja ulkopuolisille näkyy vain pärjäävä ul- kokuori, on vaikea puuttua. Toivomus onkin tä-
män haastattelun myötä herätellä meille tulevai- suuden ammattilaisille halua tutustua erityisesti näihin aiheisiin lisää.
Micaelan tarinasta kuultaa läpi myös se, että si- jaishuollon keinot kohdata näitä lapsia ovat puut- teelliset. Kun Micaelan psyykkinen vointi romahti, eikä psykiatrisilla osastoilla ollut tilaa, hän päätyi lastensuojelun erityisen huolenpidon jaksolle (EHO). Lopputulos oli se, että hän oli yhdessä mm. päihderiippuvaisten ja käytösongelmaisten nuor- ten kanssa, eikä saanut talon käytänteiden vuoksi esimerkiksi poistua yhteisistä tiloista, ja kuormit- tui siis vain entistä enemmän.
Toisaalla taas traumatisoituneita nuoria pidetään pitkiä aikoja rajattuna esimerkiksi omaan huonee- seensa, jolloin heidän hallinnan menetyksen tun- teensa voi ajaa jopa psykoottisen ahdistuksen piirteisiin. Ikävimmäksi seuraukseksi kuvantuu tällöin nuorten pyrkimys karkailla laitoksista ja mahdollinen altistuminen esimerkiksi hyväksi- käytöille ja yhä uusille traumoille, sekä lisäänty- nyt itselääkitsemisen tarve eli päihteiden käyttö. Käytännössä sijaishuollon rakenteet siis nykyisel- lään monin osin vain pahentavat oireita. Näistä syistä olisi hyvä, että mahdollisimman moni am- mattilainen on käytännön sosiaalityössä tietoisia tällaisista oireistoista, jotta voivat tarvittaessa epäillä niitä ja ohjata asiakasta oikeaan. Näin pu- reudutaan ongelmien juuri syihin, eli oireistojen huonoon tunnistamiseen ja alidiagnosointiin.
Micaelalle vielä lämmin kiitos haastattelusta.