Kuntoutuksen ohjaaja 2/2020 | Page 11

Kuntoutuksen ohjaajan osaamiseen kuuluu olennaisena osana – jo tutkintonimikkeenkin perusteella – ohjaustaidot.

Työikäiset kuntoutujat päätyvät usein työelämän sijaan kuntoutuspolulle, jonka varrella he kohtaavat monia ohjaajia ja asiantuntijoita ja jolla kartoitetaan mennyttä, arvioidaan nykytilaa ja suunnitellaan tulevaa. Usein uraohjaus miel-letään erityisosaamisalaksi, joka on ulkoistettu jollekin ostopalveluna uraohjausta ”mystisesti” tuottavalle taholle tai psykologille. Kuitenkin myös työikäisen kanssa työskentelevät kun-toutuksen ohjaajat tarvitsevat uraohjaustaitoja.

Haastattelin Jyväskylän ammatillisen opettaja-korkeakoulun lehtoria Päivi Kauppilaa ura-ohjaustaidoista. Kauppila nosti haastattelussa esiin kuntoutusalan monialaisuuden ja moni-ammatillisen yhteistyön luonteen.

Uraohjauksessa on kyse koko elämänkentän huomioimisesta. Tämän päivän työelämää suunnitteleva ei voi tehdä vain yhtä kaiken rat-kaisevaa valintaa, vaan kyse on työelämän varrelle osuvien päätösten ja sattumien sum-masta. Urat eivät Kauppilan mukaan etene enää välttämättä lineaarisesti, vaan puhutaan siksak- tai episodi-urista, joissa koulutuksen, työn, yrittäjyyden ja kuntoutumisenkin vaiheet vaihtelevat. Erilaiset mutkat työuralla ovat yhä todennäköisempiä.

Kuten ohjauksella yleensäkin, myös uraohjauk-sella pyritään tukemaan ja vahvistamaan ohjattavan resilienssiä ja minäpystyvyyden tunnetta muutoksen osuessa omalle kohdalle.

Uraohjaus on myös tietoa vaihtoehdoista ja neuvontaa keinoista. Asiakkaalle ei anneta valmiita ratkaisuja tai arvota seuraavaa ammattia ammatinvalintatestin tukemana, vaan tuetaan ohjattavan omaa toimijuutta ja päätöksen-tekotaitoja koskien oman elämänsä valintoja. Tämä vaatii yleensä myös itsetuntemusta.

Ohjaus luo parhaimmillaan kasvua – olipa ohjauksen lähtökohtatilanne sitten siemen, taimi, tai jo korjausleikkauksen tarpeessa oleva hedelmäpuu.

Ohjauksen tavoitteena on, että ohjattava löytää itsestään ne voimavarat, joilla päästä eteenpäin muutostilanteessa.

Kuntoutuksen kentällä ohjausta tehdään usein monialaisesti. Esimerkkinä monialaisesta ura-ohjauksesta Päivi Kauppila nostaa esiin Ohjaa-mot, joissa tuetaan nuoria alle 30-vuotiaita yhden luukun periaatteella. Monialainen ura-ohjaus tarkoittaa eri ammattialojen asian-tuntijoiden työskentelyä siten, että valta, tieto ja keskinäinen osaaminen jaetaan.

Moniammatillisessa uraohjauksessa asiakkaan kanssa työskentelevät ammattilaiset hyödyn-tävät oman verkostonsa osaamista ja rakentavat yhteistä ymmärrystä uraohjauksen tavoitteista, menetelmistä ja työtavoista. Tällöin työuraa koskevaa ohjausta ei lokeroida, vaan se sisäl-lytetään osaksi ja yhdeksi näkökulmaksi omaan työhön. Näin jokaisen toimijan osaaminen tukee ohjattavan omien urasuunnittelu- ja päätök-sentekotaitojen kehitystä koko elämänkentän alueella.

Uraohjaustaidot eivät poikkea juurikaan muista ohjaustaidoista. Uraohjauksella tuetaan ohjat-tavan toimijuutta ja edistetään muutospro-sesseja, koskivat ne sitten kasvua, työtä, elä-mänvalintoja, tai ongelmienratkaisuja. Ohjauk-sen tuloksena ohjattava vahvistaa itsetun-temustaan ja oppii hankkimaan tietoa eri koulutus- ja uramahdollisuuksista ja tekemään niihin liittyviä ratkaisuja.

Teksti: Marjaana Seelbach

kuntoutuksen ohjaaja

-opiskelija

Kuvat: Pixabay

Uraohjaustaidot osana kuntoutuksenohjaajan työkalupakkia

10