Kuntoutusohjaajat ry: n terveiset
Kuntoutusohjaajat ry: n terveiset
Yhdistyksen hallituksen toimintavuosi 2025-2026 lähenee loppuaan ja on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi katsomaan kulunutta vuotta. Aktiivista yhteistyötä on ollut paljon ja sen ansiosta olemme saaneet aikaan hienoja asioita yhdessä. Toimintavuoden teemana on ollut kohtaaminen, osallisuus ja vaikuttaminen. Yhdistys on pyrkinyt vahvistamaan kuntoutusohjaajien ja kuntoutuksen ohjaajien( AMK) yhteenkuuluvuutta ja vertaistuellista kohtaamista toimintansa puitteissa. Vaikuttamistyötä työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi on tehty valtakunnallisesti tiedottamalla koulutuksesta ja ammatista hyvinvointialueita ja muita verkostoja sekä osallistumalla STM: ssä käynnissä olevaan ammatinharjoittamislain uudistamiseen liittyen yhteistyössä Tehy ry: n ja muiden verkostojen kanssa.
Kuntoutusohjaajat ry tavoitteena on tehdä tunnetuksi kuntoutuksen ohjausta- ja suunnittelua ja lisätä ammatin sekä koulutuksen arvostusta, osallistua aktiivisesti kuntoutusohjaukseen liittyvään valtakunnalliseen keskusteluun ja mahdollistaa jäsenten yhteenkuuluvuutta sekä järjestää koulutusta alan ammattilaisille. Yhdistys toimii valtakunnallisesti.
Kuntoutuksen ohjaaja- opiskelijat ovat tulevia kuntoutuksen asiantuntijoita ja moniosaajia kuntoutuksen kentällä. Yhdistystä voi hyödyntää opinnäytetöissä, voimme esimerkiksi toimia tiedon välittäjinä jäsenistölle. Jäsentiedotteet tavoittaa kuntoutuksen ammattilaisia ja opiskelijoita eri puolilta Suomea ja niiden kautta saat tietoa ajankohtaisista asioista kuntoutuksen kentältä. Jäsenenä voit hyödyntää yhdistyksen esitteitä, julisteita ja muuta materiaalia. Yhdistyksen järjestämille koulutuspäiville on edullinen jäsenhinta ja pääset samalla verkostoitumaan työelämän toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa on erittäin tärkeää. Syksyllä 2025 ja keväällä 2026 yhdistys on esittäytynyt Jamk: n, Samk: n ja Laurean ammattikorkeakoulussa sekä Lapin ammattikorkeakoulun satelliittikoulutuksen kanssa. Esittäytymiset toteutettiin verkkotapaamisina ja hybridimuotoisesti siten, että osa hallituksen jäsenistä oli läsnä ja osa etänä. Jatkamme hyvää ja merkityksellistä yhteistyötä jatkossakin koulujen kanssa.
Ammattihenkilölain uudistus. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö uudistuu ja tavoitteena on mahdollistaa joustava työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kesken, joka parantaa palvelun saatavuutta ja tehokkuutta. Lainsäädäntöä uudistaessa arvioidaan ammattiryhmiä koskeva sääntelyn tarve uudelleen. Kuntoutusohjaajat ry: n hallitus on tehnyt koonnin kuntoutusohjauksesta, kuntoutuksen ohjaaja( AMK) koulutuksesta ja asiantuntijuudesta sekä kuntoutuksen ohjaajan ammatin sääntelyn välttämättömyydestä asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksen tueksi tehdyn selvityksen sivuilta löytyy Kuntoutusohjaajat ry: n antamia vastauksia kuntoutuksen ohjaaja( AMK) koulutuksesta ja kuntoutusohjauksesta kyselytutkimukseen. Ammattihenkilölainsäädännön uudistamisen seuranta- ja arviointityöryhmän kokous on toteutunut 29.1.2026, johon yhdistys on toimittanut materiaalia. Ammattihenkilölain asiassa yhdistyksen puheenjohtaja osallistui Tehyn