Kuntoutuksen ohjaaja 1/2026 | Page 49

49

Teksti: Satu Martin,

kuntoutuksen ohjaaja -opiskelija

Lopuksi Elias kiteyttää, että työn ei tarvitse olla helppoa, vaan toivottavaa on, että se olisi sujuvaa.

Kuntoutusohjaaja Elias Klytseroff.

Kuva: Satu Martin

Eliaksen tavanomainen työviikko rakentuu asiakkaiden tarpeista. Siihen kuuluvat asiakasvastaanotot ja arviokäynnit, asiakkaiden tai potilaiden asioiden edistäminen sekä sovitut tapaamiset verkostojen ja yhteistyötahojen kanssa. Aamuisin Eliasta motivoi töihin lähtiessä hyvät työkaverit sekä asiakkaiden elämänmakuiset tarinat. Asiakkaista puhuttaessa Elias nostaa esille ajatuksen: “Huonossakin repussa voi olla hyvät eväät." Hän tarkoittaa sillä sitä, että vaikka elämä toisi eteen haasteita ja rajoitteita, voi silti olla toimintakykyinen ja osallistuva.

Kuntoutuksen ohjauksen kehitystarpeista kysyttäessä Elias nostaa esiin ratkaisukeskeisen ajattelun ja asioiden sujuvoittamisen. Hänen mukaansa tämän teeman tulisi näkyä kaikessa kuntoutuksessa – asumisessa, palveluissa ja asiakkaiden osallisuudessa. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää niihin, jotka ovat osatyökykyisiä tai vammautuneita, mutta joilla on silti potentiaalia palata työelämään nykyistä paremmin.

"Erityistä huomiota tulisi kiinnittää osatyökykyisiin tai vammautuneihin, joilla on potentiaalia palata työelämään."

Huippukuntoutusohjaajan tunnistaa Eliaksen mukaan kokemuksen myötä tulleesta ymmärryksestä. Mitä enemmän näkökulmia ja asiakastapauksia kuntoutusohjaaja on kohdannut, sitä enemmän hän on oppinut ja kerryttänyt kokemusta ja prosessiosaamista. Henkilöillä voi olla sama diagnoosi, mutta toimintakyky voi silti olla hyvin erilainen.  Sairauden ymmärtäminen tuo varmuutta työhön ja verkostoituminen edistää kuntoutusohjaajan työtä.

Henkilöillä voi olla sama diagnoosi, mutta toimintakyky voi silti olla hyvin erilainen.  Sairauden ymmärtäminen tuo varmuutta työhön, ja verkostoituminen edistää kuntoutusohjaajan työtä.