Kuntoutuksen onnistuminen Sydänsairaalan potilaan kohdalla alkaa siitä, että potilas ylipäätänsä ohjautuu kuntoutussuunnittelijan vastaanotolle kuntoutustarpeen arvioon ja suunnitteluun sekä saamaan ohjausta kuntoutuspalveluista. Kuntoutuksen oikea-aikaisuus on tärkeässä roolissa. Esimerkiksi, jos toimenpiteitä on vielä tulossa tai elämäntilanne on haastava, kuntoutusprosessin aloittaminen ei välttämättä ole ajankohtaista. Potilaan tulee olla motivoitunut ja kuntoutustarpeen tulee olla todellinen. Osa potilaista tavoitetaan kuntoutuksen jälkeen, mutta kuntoutussuunnittelija ei saa aina tietoa yksittäisen potilaan kohdalla kuntoutuksen vaikuttavuudesta. Kuntoutussuunnittelijat toteavat, että sydänkuntoutuksen vaikuttavuudesta on olemassa kuitenkin vahvaa tutkimusnäyttöä.
Heinonen, Kaunisto ja Valtonen nimeävät työnsä parhaiksi puoliksi hyvän tiimin ja toimivan yhteistyön. Esimerkiksi haastavissa tilanteissa kuntoutussuunnittelijat voivat yhdessä pohtia ratkaisuja. Työssä pystyy konkreettisesti auttamaan, antamaan keinoja ja apua erilaisiin tilanteisiin sekä luomaan toivoa. Kokonaisvaltainen ote ja näkemys korostuvat, mikä tekee työstä palkitsevaa. Ihmisten tilanteita ja arjessa pärjäämistä sydänsairauden kanssa katsotaan kokonaisuutena. Myös potilailta tuleva palaute lämmittää mieltä. Toisinaan työssä haastaa vaatimus jatkuvasta omasta työstä tiedottamisesta ja tarve tehdä itsestään ”numero” näkyvyyden vuoksi. Ohjautumisen poluista täytyy huolehtia, jotta potilaat ohjautuvat oikea-aikaisesti kuntoutussuunnittelijan vastaanotolle.