22
kuuluu myös yhteistyö Sydänliiton kanssa esimerkiksi viikonlopun kestävien sopeutumisvalmennuskurssien järjestelyissä, joihin osallistujat tulevat Sydänsairaalan kautta. Lisäksi kuntoutussuunnittelijat tekevät kehittämistoimintaa, ovat mukana moniammatillisissa työryhmissä ja alueellisten sydänkoulutusten suunnittelussa.
Kuntoutussuunnittelijat ovat kehittäneet prosesseja Sydänsairaalan toimipisteisiin potilaiden ohjautumiseksi kuntoutusohjaukseen eri ammattilaisten kautta. Potilaat löytävät kuntoutussuunnittelijan vastaanotolle montaa eri reittiä, esimerkiksi digitaalisten palveluiden kautta (OmaSydän-etähoitopalvelu) ja tavoitteena on, että kaikki saavat jo osastolla esitteen kuntoutuspalveluista.
Kuntoutussuunnittelijan vastaanotolla voidaan tarjota konkreettista apua esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen hakemisessa, mutta Heinonen, Kaunisto ja Valtonen kuitenkin painottavat, että pääpaino heidän työssään on lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamisessa. Tärkeintä on potilaan tilanteen kokonaisvaltainen tarkastelu ja sen mukaan annetaan ohjausta liittyen lääkinnälliseen ja/tai ammatilliseen kuntoutukseen. Potilaiden muiden palvelutarpeiden osalta korostuu moniammatillinen yhteistyö, jolloin saatetaan konsultoida esimerkiksi sosiaalityöntekijää tai fysioterapeuttia.
Kuvat: Freepik