Kuntoutuksen ohjaaja 1/2025 | Page 25

25

Kievarin päiväkeskuksella pääsee sosialisoitumaan toisten kanssa.

Mika Salmisen ura- ja opintopolku

 – Opiskelu ICT-asentajaksi ja jatkaminen ammattitutkintoon

 – Osallistuminen Väentuvan kuntouttavaan työtoimintaan

– Väentuvalla: Työkokeilu, palkkatuki, palkkatyö, vakituinen työntekijä

– Kokemusasiantuntijaksi kouluttautuminen Väentuvalla työn ohella

–Mielenterveys- ja päihdetyön koulutus työn ohessa

–Valmistuminen lähihoitajaksi vuonna 2024

–Kokemusasiantuntijan koulutus työn ohessa

Teksti ja kuvat: Amina Vejander,

kuntoutuksen ohjaaja -opiskelija

Salminen kokee historiansa olevan merkityksellinen työpaikallaan, sillä hän pystyy kertomaan kokemuksistaan sekä raittiutta tukevista tekijöistä.

Hän näkee itsensä ”rinnallakulkijana, samanlaisena päihdeongelmaisena kuin muut, joka on saanut olla vain pidempään raittiina”. Asukkaiden on helppo tulla juttelemaan ja kuulemaan, kuinka Salmisen oma ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko on vähentynyt päihteettömyyden myötä. Tämä motivoi toisia.  

Kokemusasiantuntijoiden ja vertaisten avulla voidaan lisätä ymmärrystä esimerkiksi elämän haasteista, kuntoutumista tukevista tekijöistä, riippuvuuksista ja mielenterveyshäiriöistä. Heillä on keskeinen rooli kuntoutuksessa ja heidän panostaan tulisi tuoda enemmän esille, sillä he ovat Salmisen mukaan ”itse kokeneet olevansa katuojassa”. Kokemusasiantun- tijakoulutus olisi hyödyllinen kuntoutujalle itselleen, kun raittiutta on takana vuosi tai kaksi.

Salmisen mukaan palkitsevaa ja motivoivaa on, kun elämässä uskaltaa tehdä asioita, joita ennen ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä. Päihteettömyyden polku voi olla mutkitteleva, mutta monialaisen riittävän tuen sekä ohjauksen kautta se on mahdollista.

Leipäteksti:

Font: Droid Sans, regular, size 13

Line height: auto

Letter spacing: 0

Align: Justify with last line aligned left

Layout: Fixed size

Color: #000000 (black)

Tämä tekstilaatikko on luotu leipätekstin typografialla

" Oma mukavuusalue laajenee ja se auttaa oman asian käsittelyyn, mikäli se on vielä käsittelemättä ."