Kuntoutuksen ohjaaja 1/2025 | Page 14

Kun oma lapsi sairastuu mielenterveys- ongelmiin, koko perheen elämä mullistuu. Moni omainen jää yksin huolensa ja epätoivonsa kanssa – juuri niin kävi minul- lekin. Löysin FinFamin sattumalta, ja se oli minulle kuin lottovoitto. FinFami ry:n vertaistuki antoi minulle toivon kipinän tilan- teessa, jossa apua ei muuten ollut saatavilla. Vertaistuki auttoi jaksamaan, ja sain puhua avoimesti ilman tuomitsemista. Jo ensim- mäisestä soittokerrasta koin, etten ole yksin tilanteessani.

Itselleni vertaiset ovat olleet parasta tera- piaa. Sain sanoittaa vertaisystäville asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Kukaan ei tuominnut minua, enkä kokenut häpeää. Jokaisella on oikeus saada tukea matalalla kynnyksellä silloin, kun sitä tarvitsee. 

"Lokakuun 9. päivä 2020 ovikello soi – poliisit toivat suruviestin. Tyttäreni oli löydetty menehtyneenä. Äitinä olin pelännyt sitä hetkeä jo vuosia. "

Tämän kokemuksen myötä ymmärsin, kuinka tärkeää on tukea niin sairastunutta kuin hänen läheisiään. Kukaan ei selviä yksin. Nyt opiskelen monimuotokoulutuksena kuntou- tuksen ohjaajaksi. Haluan tulevaisuudessa auttaa omaisia huolehtimaan jaksamisestaan sekä ymmärtämään sairastuneen tilanteen.

FinFamin vertaistuki voi tarjota läheiselle pelastuksen yksinäisyydeltä

14

FinFami ry on mielenterveysomaisten ja -omaishoitajien maanlaajuinen edunvalvoja ja omaistyön asiantuntijaorganisaatio. FinFami tarjoaa yksilökeskusteluapua sekä vertaisryhmiä ja tekee paljon muutakin työtä mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Minulle sen merkitys nousi suureen arvoon tilanteessa, jossa minut piti hengissä enää vain toivo.

Tyttäreni sairastui masennukseen yläasteella koulukiusaamisen vuoksi. Hänellä oli vaikeuksia arjessa mielenterveyden haas- teiden vuoksi ja päihteet veivät hänet noidankehään. Päihteiden käyttö sulki oven mielenterveyshoidolta ja jäimme ilman apua. Vein tyttäreni toistuvasti ensiapuun, kun hänen ahdistuksensa kävi sietämättömäksi ja purkautui useasti viiltelynä.

Ensiavussa sain monesti syyllistäviä katseita, supinaa sekä koin ahdistusta. Äitinä jäi tunne, että toiset asiakkaat käyttäytyivät hyvin ala-arvoisesti päihdesairasta ja minua kohtaan. En kuullut koskaan henkilökunnalta kysymystä ”Mitä sinulle kuuluu?” Koska läheinen jää usein avun ulkopuolelle, on tärkeää kysyä myös häneltä, miten hän voi.

  

Tunsin olevani yksin asian kanssa, kuin pohjattomassa kaivossa kera häpeän ja pe- lon. En saanut apua, enkä uskaltanut puhua asiasta. Hoidin kahta kotia, hoidin oman työn, hoidin pienemmät sisarukset. Väsyin, mutta halusin pitää toivoa yllä. Tyttäreni ajautui vain syvemmälle masennukseen. 

" Kun oma lapsi sairastuu mielenterveysongelmiin, koko perheen elämä mullistuu.

Moni omainen jää yksin huolensa ja epätoivonsa kanssa

– juuri niin kävi minullekin. "