Vaikka maailman viimeaikaisten tapahtumien takia tavoite voi tuntua kaukaiselta, meidän on päästävä siihen pisteeseen, jossa opimme olemaan paitsi tuomitsematta, myös olettamatta mitään muiden ihmisten ulkonäön perusteella. Meidän on oltava avoimia oppimaan uutta, ja haastamaan vanhat ajatusmallit paitsi muiden ajattelussa, myös omassamme. Meidän on päästävä siihen pisteeseen, jossa nähdessämme ihmisen, joka poikkeaa meistä itsestämme ihonväriltään, pukeutumiseltaan, uskonnoltaan tai muuten vain ulkonäöltään, emme joudu miettimään, miten tilanteessa on sopivaa toimia, tai mitä kuuluisi ajatella. Meidän on kaikkien totuttava eri kulttuurien edustajien läsnäoloon. Meidän on opittava, että on täysin mahdollista elää sovussa niin, että kaikki saavat säilyttää omat kulttuurinsa, ja olla osana myös muiden kulttuureja. (Tähän liittyvistä kulttuuri-identiteetin tasoista ja tasoihin kuuluvista taidoista kerromme lisää myöhemmin tässä numerossa.)
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsemme koulutusta. Menneisyydessä arvovapaa koulutus on ollut ihanne, mutta meidän on alettava opettaa lapsille ja myös aikuisille sellaisia arvoja, jotka auttavat heitä olemaan avoimia, vastuuntuntoisia ja empaattisia. Aikuisten kohdalla prosessi voi olla vaikea, koska perustana voi olla syvään juurtuneita, mutta vääriä käsityksiä, jolloin meidän on nähtävä vaivaa muuttaaksemme akkommodaation kautta niitä ajatusmalleja, jotka estävät ihmistä näkemästä toista ihmisenä (Tynjälä, 2002, s. 75). Lasten kohdalla taas on huomioitava paitsi jokaisen lapsen taustasta johtuvat erot, myös heidän oppimisensa laatuun vaikuttavat tekijät (Uusikylä & Atjonen, 2007, s. 236-237). Joka tapauksessa, tämä on oppi, joka on saatava perille, jotta maailma muuttuisi parempaan suuntaan. Vaikka me pedagogiikan ammattilaiset emme olekaan vallan kahvassa, meidän harteillamme nojaa Suomen lasten koulutus, ja siten Suomen tulevaisuus. Opettajina, kouluttajina ja asiantuntijoina tulevaisuuden rakentaminen on meidän tehtävämme.
Sandra Mäkituomas, päätoimittaja
7 Kulti/ 2017