9
ThingLink - interaktiivisuutta kuviin
Sami Pentti
Suomalainen koululaitos on digitalisoitumassa kovaa vauhtia ja monet opettajat pohtivat kuumeisesti miten pysyä perässä muutoksessa. Onkin tärkeää, että laitteita ja sovelluksia käytetään järkevästi, siten että ne edistävät oppimista eikä vain sen takia, että niitä pitää käyttää. Netti on pullollaan erilaisia sivustoja, sovelluksia ja ohjelmia, joista osa on hyviä ja osa taas vähemmän hyviä. Esittelemme seuraavaksi yhden monista: ThingLink on palvelu, jonka avulla kuviin ja videoihin voi lisätä interaktiivisuutta (ThingLink 2016, luettu 15.4.2016).
ThingLink on Ulla Engströmin vuonna 2010 perustama suomalainen yhtiö, jolla on vuonna 2008 perustettu tytäryhtiö Yhdysvalloissa Palo Altossa. Yhtiö on kasvanut hyvää vauhtia ja helmikuussa 2016 se oli kerännyt yksityissijoittajilta 1,3 miljoonan dollarin (noin 1,2 miljoonaa euroa) pääomarahoituksen. (Talouselämä 12.2.2016, luettu 15.4.2016). ThingLink tarjoaa erilaisia käyttäjämahdollisuuksia aina peruskäyttäjästä business-käyttäjään, myös opettajille ja kouluille on tarjolla oma käyttäjäprofiili (https://www.thinglink.com/edu). Tässä artikkelissa pureudumme ominaisuuksiin, joita opettajille suunnattu käyttäjä tarjoaa.
ThingLinkin avulla käyttäjä voi lisätä kuviin ja videoihin muun muassa tekstiä, videoita, linkkejä sekä ääntä tageilla, ja näin luoda interaktiivisuutta niihin. Kuvia voi tuoda omalta koneelta, Facebookista, Flickr-palvelusta tai suoraan netistä, tuettuja tiedostomuotoja ovat JPEG, PNG sekä GIF. Videoita käyttäjä voi tuoda muun muassa YouTubesta.
Kuvien ja videoiden muokkaaminen on helppoa ja yksinkertaista: kun valittu tiedosto on tuotu ThingLinkiin, käyttäjä pääsee lisäämään tageja kuvaan/videoon klikkaamalla sitä. Tagin lisättyään käyttäjälle ilmestyy valikko, jossa hän pystyy lisäämään tagiin tekstiä, muokkaamaan tagin ikonia ja lisäämään linkin tagiin käytännössä mille tahansa nettisivulle. ThingLink tukee myös useita sivustoja, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi YouTube-videoita, Spotify-kappaleita, Instagram-kuvia ja Google Maps -karttoja voi katsoa ja kuunnella suoraan kuvassa ilman siirtymistä kyseiselle nettisivulle. Kaikki tuetut sivustot löytyvät osoitteesta
https://www.thinglink.com/help/Rich%20Media%20Tags. Valmiit tuotokset pystyy jakamaan helposti esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä tai lisäämällä linkin tai upottamalla omille nettisivuille. ThingLink toimii selaimen lisäksi Android- ja iOS-laitteissa.