5
Kaikki liikkuu
Wille-Oskari Riihelä
Lasten liikunnan määrästä on huolestuttu yhteiskunnallisella tasolla viime vuosikymmeninä. Tärkeäksi teesiksi koululiikuntaan on noussut ”kaikki liikkuu”- lause, jolla tarkoitetaan sitä, että tärkeää koululiikunnassa on se, että kaikki osallistuvat tekemiseen. Tämä ajatusmaailma on seurausta juuri tästä yhteiskunnallisesta huolesta lasten liikuntamääriä kohtaan. Koulu on valjastettu innostamaan lapsia liikkumaan, mutta onko tämä tehtävä vaikuttanut liikunnan opetuksen tasoon?
Opetus määritellään esimerkiksi näin: ”Opetus on kasvatustavoitteiden suun-taista intentionaalista vuorovaikutusta, jonka tarkoituksena on aikaansaada oppimista.” (Uusikylä, Atjonen. 2005, 19). Oppimista varmaankin saadaan aikaan, mutta jos opintojakson tai oppitunnin tavoitteena on saada oppilas oppimaan lentopalloa, onko tavoitteisiin päästy jos toiminta tunnilla on päällisin puolin tekevän ja tehokkaan näköistä pallojen pomputtelua? Joissain määrin tällainen ”kaikki liikkuu” -trendi on aiheuttanut sen, että kaikki liikkuvat ja tekevät jotain, mutta koulun tehtävä kuitenkin on saavuttaa oppilaassa tavoitteiden mukaista oppimista.
Uusi opetussuunnitelma tuokin liikuntaan muutosta vanhasta. Tarkkojen liikuntalajeja koskevien tavoitteiden tilalle tuodaankin tavoitteita, jotka koskevat motoristisia taitoja ja toimintakykyä kehittäviä opetusta (Opetussuunnitelma 2016). Tällöin opetuksen ei tarvitse olla niin lajispesifististä kuin ennen, vaan opetus voi olla hieman vapaampaa. Tällöin opettajalla on mahdollisuus valita pitääkö hän tärkeämpänä sitä, että kaikki pääsevät liikkumaan mahdollisimman paljon. Vai onko opetus enemmän lajinomaista.
Yksi oppilas liikkuu liikuntatunnin aikana noin 10–20 minuuttia, tähän jokaisen opettajan tulee kiinnittää huomiota. Miten saadaan oppilas liikkumaan mahdollisimman paljon ja samalla myös opetettua opetettava asia oppilaille. Asia ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista, opetettavassa ryhmässä saattaa olla jopa 25 oppilasta. Joten tunnilla on 25 liikkuvaa palasta, joista jokainen tarvitsee kuitenkin jonkun verran opettajan huomiota.