15
Oppimisen ja opetuksen suunnittelu
Koululiikunnassa vuorovaikutus muiden ihmisten, opettajan ja oppilaiden, kanssa on keskeistä. Lasten ja nuorten on todettu suuntautuvan kohti ryhmiä, joissa vallitsee positiivinen keskinäinen riippuvuus. Oppilaiden, joiden vuorovaikutussuhdetta opettajaan leimaa läheisyys ja välittömyys, on todettu käyttäytyvän vähemmän aggressiivisesti olevan vertaisryhmässä paremmin hyväksyttyjä ja menestyvän paremmin koulussa kuin oppilaiden, joiden suhdetta opettajaan leimaavat konfliktit ja etäisyys. Siksi onkin tärkeää opetuksen ohella muistaa myös sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys sekä sen tuomat edut. (Jaakkola ym. 2012, 22).
Koululiikunnassa pääasia on oppilaan oman edistymisen arviointi eikä hänen vertaamisensa muihin. Ammattitaitoinen opettaja pyrkii yksilöimään opetustaan ja motivoimaan sen tiedon perusteella, minkä hän on itse oppilaista hankkinut. Tähän tarvitaan paljon teoriatietoa sekä realistiset ja optimistiset lähtökohdat. (Atjonen & Uusikylä 2007, 111). Oikeanlainen motivointi auttaa lasta kehittymään ja tätä kautta myös asenne liikuntaa kohtaan voi muuttua positiivisemmaksi. Nykyaikana esimerkiksi suunnistuksen toteuttaminen voi tapahtua niin, että jokaisella rastilla oppilaan pitää ottaa itsestään hauska valokuva. Se motivoi lapsia eri tavalla verrattuna siihen, että siellä vain käytäisiin merkitsemässä ylös vaikkapa sieltä löytyvä kirjain.
Nykypäivän opettajalla onkin haaste suunnitella lapsia innostava ja liikkeelle saava liikuntatunti. Oikeanlainen motivointi, positiivisten asenteiden luominen, teknologian ja eri verkostojen kautta saatava apu sekä lämmin vuorovaikutus oppilaiden kanssa voivat kuitenkin olla niitä pieniä tekijöitä, millä saadaan suuret joukot lapsia sekä nuoria innostumaan niin vapaa-ajan kuin koulussakin toteutetusta liikunnasta.
Lähteet
Atjonen, Päivi & Uusikylä, Kari 2007. Didaktiikan perusteet. Sanoma Pro.
Hämylä, Riikka & Kokko, Sami 2015. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Hämäläinen, Piia & Karisto, Päivi 2001. Vanhempien ja koululiikunnan merkitys lapsen liikunnan harrastamiselle. Jyväskylä.
Jaakkola, Timo, Kantomaa, Marko, Laine, Kaarlo, Pyhältö, Kirsi, Syväoja, Heidi & Tammelin, Tuija 2012. Liikunta ja oppiminen, tilannekatsaus- lokakuu 2012. Opetushallitus.
Kemppainen, Taneli & Kärkkäinen, Juho 2012. Koululiikunta-asenteiden yhteys lasten vapaa-ajan liikkumiseen Lapin maakunnassa.