”
Julkisivuremonttia
ei kannata lykätä
liian pitkälle eteenpäin.
”Laki ei suoranaisesti aseta kuntotutkijoille pätevyysvaati
muksia, mutta esimerkiksi betonirakenteiden tutkijat voivat suo
rittaa FISE:n pätevyystutkinnon. On selvää, että taloyhtiön kan
nattaa valita pätevä alan ammattilainen selvittämään, mitä
kaikkea julkisivuissa pitäisi korjata ja milloin.”
”Kuntotutkimuksen perusteella voidaan jo alustavasti suun
nitella vaihtoehtoisia korjaustapoja sekä tulevan korjaus
urakan laajuutta.”
Myös ikkunoiden ja parvekkeiden kunto voidaan selvittää
julkisivun kuntotutkimuksen yhteydessä.
”Nykyään korjataan paljon kerrostalojulkisivuja, jotka on
tehty 1960- ja 1970-luvuilla pesubetonista. Tällaiset julkisivut
ovat nyt tulleet peruskorjausikään.”
”Todennäköisesti lähivuosina korjataan myös paljon sel
laisia julkisivuja, joissa on käytetty eristerappausta”, Annila
arvioi.
Lisää energiatehokkuutta
Julkisivun materiaalit vaikuttavat merkittävästi korjaustarpeisiin
ja oikeisiin huoltotoimenpiteisiin.
”Esimerkiksi puurakenteinen julkisivu tarvitsee tyypillisesti
huoltomaalausta noin 15 vuoden välein. Samaten maalatut
betonipinnat vaativat jatkuvaa huoltoa”, muistuttaa Annila.
”Uudempien teräsrakenteisten julkisivujen pinnoitteet ovat
melko kestäviä, joten sellaisissa julkisivuissa ei ehkä vielä ole
niin paljon korjausten tarvetta. Sen sijaan julkisivujen vanhat
peltiverhoilut vaativat huoltoa ja kenties rakenteiden vaihta
mista.”
Osaavia peltiseppiä on nykyisin töissä entistä vähemmän,
mikä nostaa peltikorjausten hintoja.
”Julkisivun kunnossapito on kuitenkin kannattava inves
tointi, sillä julkisivu vaikuttaa paljolti kiinteistön arvoon.
Tämänkin takia julkisivut on syytä korjata huolellisesti.”
”Monesti julkisivuremontin yhteydessä on mahdollista
parantaa kiinteistön energiatehokkuutta jollakin tavalla.
Nykyään lainsäädäntökin edellyttää, että laajojen remont
tien yhteydessä tehdään energiansäästöä edistäviä korjauk
sia mahdollisuuksien mukaan. Kenties julkisivun lämpöeristystä
voidaan korjata tai tehostaa”, Annila sanoo.
”Koska nykyrakentaminen vaatii monenlaisten energia-
ja ympäristömääräysten huomioon ottamista, taloyhtiön kan
nattaa hankkia remonttiin ulkopuolinen konsultti ja töiden val
voja.”
Oikea korjaustapa ratkaisee
Rakennuskonsultointi Treuthardt Oy:n toimitusjohtaja Markus
Treuthardt arvioi, että monet taloyhtiöt pitävät kiinteistöjensä
julkisivuista hyvää huolta.
”Toki on tullut vastaan joitakin tapauksia, joissa korjaus
töihin olisi pitänyt ryhtyä jo aikaisemmin.”
”Joskus julkisivua on myös korjattu väärin. Esimerkiksi
maalipinta on tehty niin tiiviiksi, että kosteutta ei ole päässyt
poistumaan julkisivurakenteesta. Lisäksi seinässä voi olla van
22 kita 3 / 2019