KITA 2/2012 | Page 49

HEIDI SAVIA KARI PARKKINEN ARTO PALSALA JOHANNA NAARALA Kerrottuun kysymykseen on oikeuskirjallisuudessa esitetty poikkeavia kannanottoja. ”Tilaajalähtöisesti” on YSE 1998 ehtojen tulkittu merkitsevän sitä, että urakoitsija vastaa täysimääräisesti vahingoista, joita tilaajalle aiheutuu urakan viivästymisestä sen jälkeiseltä ajalta, kun sopimuksen maksimisakko on tullut täyteen. YSE 1998 sopimusehdot (erityisesti 25 §) antavat hyvän tuen tälle väitteelle. ”Urakoitsijalähtöinen” tulkinta lähtee taas siitä, että urakoitsijan vastuu tietyllä tavalla lakkaisi ”sakollisen” viivästysajan jälkeen. Tämän tulkinnan mukaisesti urakoitsija vastaisi sakollisen viivästysajan jälkeen ainoastaan tahallisesti tai törkeällä laiminlyönnillä aiheuttamistaan vahingoista. Kantaa on perusteltu muun muassa YSE 1998 -ehtojen valmisteluun liittyvillä näkökohdilla. Koska tämä kysymys on tällä hetkellä ”ratkaisematon”, voidaan suositella ehtojen sisällön selventämistä kussakin urakkasopimuksessa erikseen esimerkiksi urakkaohjelmaan sisällytettävällä erityisehdolla. Tarkempien lähdeviitteiden ja ehtolausekkeen osalta viittaan teokseen Oksanen – Laine HARRI LINDFORS – Kaskiaro: Urakkasopimukset, Hämeenlinna 2010 s. 110–115. Miten urakoitsijan virhevastuu määräytyy virheestä, josta on reklamoitu takuuaikana ja joka on korjattu, mutta joka uusiutuu takuuajan jälkeen? YSE 1998 -ehtojen perusteella urakoitsijan virhevastuu jakautuu takuuaikaiseen vastuuseen ja takuuajan jälkeiseen vastuuseen, joista jälkimmäinen on olennaisesti suppeampi. Kun takuuaikaisissa virheissä niiden oletetaan aiheutuvan urakoitsijasta, voi takuuajan jälkeinen virhevastuu tulla kyseeseen vain YSE 1998 -ehtojen 30 §:n edellytysten täyttyessä (törkeä tuottamus, täyttämättä jäänyt suoritus tai sovitun laadunvarmistuksen olennainen laiminlyönti, jota ei ole voitu kohtuuden mukaan havaita vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana). Jos virhe havaitaan, reklamoidaan ja korjataan takuuaikana, mutta se uusiutuu takuuajan jälkeen, määräytyy urakoitsijan vastuu yleensä silloinkin takuuajan vastuun periaatteiden mukaan. Tätä voidaan perustella sillä, että urakoitsijan ei tule vapautua vastuustaan korjatessaan takuuaikaista vikaa puutteel- VILLE LAINE lisesti. Muu kanta johtaisi siihen, että urakoitsija saisi etua toteuttamistaan puutteellisista korjauksista. ILKKA KOIVISTO ILMO KORPELAINEN ISMO KALLIONIEMI MARTINA KRONSTRÖM 2 / 2012 kita 47