KITA 2/2012 | Page 50

ISÄNNÖITSIJÄ AJASSA KIINNI ANITA PIETIKÄINEN TIETÄÄ, ETTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ HOMMAT SUJUVAT TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVA: SINI PENNANEN DI Anita Pietikäinen on urallaan toiminut mm. toiminut isännöitsijänä, Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy:n osakkaana ja hallituksen puheenjohtajana sekä Rakennustieto Oy:n asiantuntijana. Pietikäinen kertoo, että ammatti-isännöitsijänä on vierähtänyt 18 vuotta, ja jo sitä ennen duunia tehtiin sivutoimisena isännöitsijänä. ”SILLOIN OLI TAPANA, että isännöitsijä ja koko isännöitsijän perhe osallistui työhön. Mies osallistui lämmittämiseen tarvittaessa yötä myöten laitteiden rikkoutuessa, lapset jakoivat tiedotteita”, Pietikäinen muistelee ”perheyrityksen” alkutaivalta. Ammatti-isännöinninkin alkuaikoina työ painottui siten, että isännöitsijä teki mahdollisimman paljon itse ja ulkopuolisiin konsultteihin turvauduttiin ani harvoin ja vain erikseen niin päätettäessä. Itsestään selvää oli, että isännöitsijä laati melko suuretkin tarjouspyyntöasiakirjat itse, hankki urakoitsijan ja valvoi työn. ”Teknisiä isännöitsijöitä ei juuri ollut”, Pietikäinen toteaa. Kiinteistöjohtamisen aika Tuohon aikaan kosteusvauriot saivat kuivua etupäässä itsestään − koneellista kuivatusta ei juuri käytetty. Vahinkokorjauksetkin tehtiin suppeampina kuin nykyisin, eikä sisäilmaon