Ihminen on osa luontoa ja luonto osa ihmistä, vaikka ihminen olisikin kaupunkiympäristössä. Tutkimusten mukaan monet ihmiset näkevät osan elinympäristöstään ei-luontona, mikä voi selittää luontosuhteen heikkenemistä. Usein pyritään määrittelemään luonnon ja ei-luonnon rajoja. Rajaa on kuitenkin vaikea määritellä ja voidaan pohtia, onko rajan määritteleminen edes tarpeellista. Voisi olla parempi pohtia luontoa jatkumona, jossa rakennettu ja luonnon ympäristö nähdään toisiinsa kietoutuneina ekologisena ja inhimillisenä ulottuvuutena. Jatkumoajattelun mukaan luonto ei ole niin etäinen kuin ajateltaessa ympäristön jakautuvan ei-luontoon ja luontoon. Myös urbaanissa ympäristössä on ekologinen ulottuvuus.
Luontosuhteen kehitys on huomioitava opetuksessa osana nuoren kehitystä. Nykyään ympäristöhuolen aikakautena on tärkeää, että kasvatuksessa pyritään opettamaan ekologisia arvoja. Nuoria voi pelottaa, jos ympäristöopetuksesta unohdetaan optimistinen näkökulma ekologisuuteen. Myönteisen ympäristökasvatuksen avulla nuoret voivat ymmärtää, että yksilönkin valinnoilla ja teoilla on merkitystä. Pelkkä valistaminen ympäristöuhista ilman myönteistä ympäristökasvatusta voi tuntua nuorista painostavalta ja jopa pelottavalta, mikä voi pahimmillaan heikentää yksilön luontosuhdetta.
Ympäristökasvatuksessa on painotettu yksilökeskeistä ympäristökäsitystä. Tätä tapaa on kritisoitu yksilön henkilökohtaisesta lähestymistavasta, koska on pelätty tämän laiminlyövän itse tiedon oppimista. Yksilökeskeisyydestä huolimatta opetuksessa oppilaat kuitenkin ovat saaneet koottua tietoa ja aineistoa eivätkä omat tuntemukset ole olleet tieteellisen tiedon esteenä.
Ympäristökasvatus on myös arvokasvatusta, johon vaikuttavat nuoren esikuvat. Esimerkiksi omien vanhempien ja opettajien suhtautuminen ympäristöön vaikuttaa nuoren suhtautumistapaan. Myönteiset luontokokemukset tukevat positiivisen luontosuhteen kehittymistä. Koulu voi tarjota nuorelle myönteisiä luontokokemuksia opetuksen yhteydessä esimerkiksi ympäristötaiteen, luontoliikunnan ja retkeilyn keinoin. Aina ei tarvitse lähteä oppilaiden kanssa niin sanotusti itse luontoon, vaan luontokokemuksia voi tuoda myös oppilaiden arkeen. Epäsuorat kokemukset voivat vahvistaa luontosuhdetta myös luokkahuoneympäristössä esimerkiksi tarinoiden muodossa.
Artikkelin lähteenä Ympäristökasvatuksen käsikirja(2004, PS-kustannus, Juva) ja Vihreä ihminen: Ympäristökasvatuksen menetelmäopas 2 (1997, Kopijyvä Oy, Jyväskylä).
"Myönteiset luontokokemukset tukevat positiivisen luontosuhteen kehittymistä."