aika riitä. Mutta kun ennakoivan etiikan työka-
lujen käyttö yleistyy, niiden soveltamisesta tulee
aivan eri tavalla intuitiivista ja nopeaa”, Musta-
joki uskoo.
Kirjassa esiteltävää metodia havainnolliste-
taan runsain esimerkein ja menetelmää on käy-
tetty jo kymmenillä tutkimusetiikan kursseilla Aust-
raliassa ja Suomessa. Helsingin yliopiston täy-
dennyskoulutusyhtiö HY+:n kanssa on sovittu
aiheeseen liittyvästä koulutuksesta.
”Haluamme tarjota ennakoivan etiikan meto-
dia myös yrityksille”, toteaa Mustajoki. Kirja ei
siis rajoitu pelkästään akateemista maailmaa
koskettavan tutkimusetiikan tarkasteluun, vaan
pohtii eettisiä kysymyksiä varsin laajalla sabluu-
nalla.
Rekrytointi eettisenä miinakenttänä
Mutta miten sitten ennakoiva etiikka toimii käy-
tännössä? – Mustajoen tarjoamassa esimer-
kissä ollaan rekrytoimassa uutta työntekijää yri-
tykseen. Hakemuksia on tullut runsaasti, mutta
joukosta erottautuu kahden kärki: suomalainen
Maija ja b
rittitaustainen Jonathan.
”Näillä hakijoilla ei varmastikaan ole
oikeutta vaatia tulla valituiksi, mutta he voivat
ainakin toivoa, että valintaprosessi olisi tasapuo-
linen ja mahdollisimman läpinäkyvä”, Mustajoki
kuvailee odotuksia prosessiin liittyen.
Rekrytoivan osaston vastuul