16.6. Haka – VPS 0-1 (0-0)
Parikka 56. rp.
Coundoul; Uimaniemi, Koskimaa, O’Neil, Woodbine;
Engström (Böling 73.min), Fowler, Luokkala, Heini
(Saranpää 78.min); Parikka (Abdulahi 85.min), Morrissey)
Aika monta vuotta tässä on tullut jo matseja kierrettyä, ja ajoittain homma tuntuu kyllä niin helvetin raskaalta ja näkyy jopa kotioloissa varsin
negatiivisesti. No, se nyt ei sinänsä ole yllättävää kun katsoo Vepsun sijoituksia ja olematonta cup-glooriaa tällä vuosituhannella. Samoin GH:n tapaisissa yhteisöissä tapahtuu tietenkin myös henkistä taantumaa ja tyytymistä status quo’on, ja tietenkin ajoittaiset ristiriidat frendien kanssa ovat
osa arkea. Silti vuosittain eteen tulee niitä helmiä, jotka potkivat elämän
kuluttamaa ja väsynyttä geezeriä pitkälle eteenpäin arjen harmaudenkin
keskellä. Yhteistä näille timanttisille tapahtumille on se, että lähes aina ne
tulevat kuitenkin yllätyksenä. Lopulta mikään ei tietenkään etene suunnitellusti, kuuluuhan parhaisiin tarinoihin aina yllätyselementti.
Haka vieraissa oli harvinaisen hieno matsi hienolla stadionilla ja hyvässä
seurassa. Hakan talousasiat ovat olleet enemmän tai vähemmän solmussa
koko Sedun jälkeisen (ja osittain sitä edeltävän) ajan, joten ottelu pelattiin
poikkeuksellisesti Suomen suurimmalla Seinäjoella, Tampereella, varsin
idyllisellä Tammelan stadionilla. Täällä jalkapalloilevan maailman periferiassa stadionratkaisut ovat valitettavan usein yleisurheilukenttiä, putkihökötyksiä tai muuten vain totaalisen paskoja kompromissiratkaisuja.
Tammelan stadion taas on tuulahdus menneestä, paremmasta maailmasta: vaikka palveluiden ja muiden fasiliteettien taso on kaukana jopa liigan usein täysin utopistisista ja ottelutapahtuman kannalta irrelevanteista
vaatimuksista, on kyseessä paikka jossa jalkapalloa kuuluisi pelata muuallakin. Peltinen ja idyllinen sijainti kaupungin ytimessä tarjoaa katon pään
päälle ja sijainnin erittäin lähellä pelitapahtumia, ja mikäs sen parempaa.
13.