Ammatillisen koulutuksen eKampus 2025/2035-visio Joulukuu 2021 | Page 14

Opettaja toimii oppijan tukihenkilönä ja kannustajana. Opetus ja ohjaus on eriytetty vahvemmin osaamistasojen mukaan ja erityisen tuen tarve huomioidaan paremmin esimerkiksi verkko-opinnoissa. Oppilaitostasolla henkilökohtaisten opintosuunnitelmien määrä ja hallinta on kehittynyt. Opiskelijoita tuetaan keskittymiskyvyn ylläpidossa, mikä hyödyttää oppimista ja opiskelua sekä työelämää. Ohjaus toteutuu erilaisissa ympäristöissä: ohjaus luokassa, ohjaus työtilassa, ohjaus pajatoiminnassa, ohjaus työpaikalla ja ohjaus digitaalisessa ympäristössä. Ohjauksen perusasia ei kuitenkaan muutu vaan työvälineet ohjaukseen ovat erilaisia. Hybridimuotoisessa ohjauksessa oppijalla on samanlainen mahdollisuus oppia etänä tai lähellä sekä valita tila, jossa opiskelee. Opettaja ei ole valmiin tiedon siirtäjä, vaan ohjaa oppijan henkilökohtaista oppimisprosessia. Näin ollen jatkuvan oppimisen ja uraohjauksen painoarvo kasvaa. Tuutorien ja muiden ohjaajien määrät lisääntyvät.

Opetuksessa keskitytään tehtävien ja erilaisten harjoitusten määrän sijaan niiden laatuun, sillä soveltavat tehtävät haastavat opiskelijoiden osaamisen paremmin. Vastaavasti tehtävien monipuolisuuteen tulee kiinnittää huomiota, jotta opiskelijoille voidaan tarjota mahdollisimman mielekästä oppimista. Tämän avulla varmennetaan, että opettajalla on riittävästi aikaa palautteen antamiseen ja opiskelijan ohjaamiseen eteenpäin. Opettaja laatii verkko-oppimisympäristön oppimisprosessiin myös automatisoituja palautteita opiskelijalle, jotka kannustavat opiskelijaa opinnoissaan eteenpäin. Tämä tukee opettajan antamaa henkilökohtaista palautetta. Ammattialakohtaisesti tulee valita vain olennaisimmat ja tärkeimmät ohjelmistot ja välineet opetuskäyttöön, jotta opetus on laadukasta ja oppijalle mahdollisimman yksilöllistä. Kriittiseen ja itsenäiseen tiedonhakuun opettaminen on edelleen tärkeää.

Opettajien ammatillisen osaamisen varmentaminen erityisesti opetusteknologiaan, verkkopedagogiikkaan ja erilaisten opetusmenetelmien soveltamiseen liittyen korostuu. Opettajien ajantasainen osaaminen on varmistettu. Erityisesti digiosaamiseen panostetaan, jotta teknologisessa kehityksessä pysytään mukana ja näin mahdollistetaan uusien opetusmenetelmien hyödyntäminen. Verkkopedagogista osaamista painotetaan, jotta jokaisella opettajalla on riittävän hyvät tekniset ja pedagogiset valmiudet opettaa myös verkossa. Verkkopedagoginen suunnittelu on keskeisin osa opetusta ja opettajan onkin entistä tärkeämpää miettiä, mitä asioita opiskelija oppii yksin ja mitä ryhmässä muiden kanssa. Vastaavasti digipedagogiikan painoarvo kasvaa, mikä on mahdollista verkossa ja mikä vaatii fyysisen läsnäolon? Mitä digitaalisia välineitä tarvitaan? Oppimisen ekosysteemiä on tarkasteltava uudessa valossa. eKampuksen verkkokoulutuksien laatu on kaikkein tärkeimmässä roolissa opiskelijan näkökulmasta. Opettajien välinen yhteistyö vahvistuu tiimiopettajuuden myötä ja samalla vahvistaa opettajien henkilökohtaista osaamista. Ammattialan opettajat toimivat digimentoreina ja opastavat kollegoita ammattialan ja työelämän digiasioissa vertaisoppien toinen toisiltaan. Opettajien valmiuksia opettaa eri kulttuuritaustaisia henkilöitä vahvistetaan ja he osallistuvat työelämäjaksoihin, jotta opetushenkilöstön osaaminen voidaan varmistaa.

VISIO 2025: OPETUS. OHJAUS & OPETUSJÄRJESTELYT

14