Arkeologinen kulttuuriperintö
Vallitusten jäänteitä Inhassa
Maisema
Tiedotetaan Ähtärin I maailmansodan aikaisista puolustuslaitteista; historiallisen ajan muinaisjäännösten suojelusta. Kohteisiin ei saa kajota ilman
Museoviraston lupaa. Tiedotetaan arkeologista irtolöydöistä– muistutetaan että löytäjän tulee aina
toimittaa ne Museovirastoon tarkastettaviksi. Edistetään esihistoriallisen ajan muinaisjäännösten
inventointeja Ähtärissä. I Maailmansodan puolustuslaitteiden inventointi suoritetaan kulttuuriympäristöohjelman kartoitusten pohjalta, tutkitaan
hankerahoituksen mahdollisuudet. Laaditaan hoitosuunnitelmia puolustusrakenteiden kunnostamiseksi. Inventointien ja hoitosuunnitelman pohjalta
raivataan juoksuhautoja, vallituksia yms. ja reittejä
kohteiden välille ja saavuttamiseksi, kohteet kyltitetään. Kohdeverkostoa hyödynnetään kun vierailijoita ohjataan alueille. Hoitotoimet tehdään hankkeena, talkoin tai tempauksia järjestämällä. Arkeologisia
kiinteitä muinaisjäännöskohteita esitellään ja niihin opastetaan, erityisesti mikäli kohde on tavoitettavissa ulkoilureitistöltä kuten Peränteen löytökeskittymä.
Ähtärissä on kiinteitä muinaisjäännöksiä kartoitettu toistaiseksi niukasti. Ähtärin ainoassa kaivetussa
kohteessa Lopetissa Pemun pohjukassa Kortteisjoen suulla, arkeologiset kaivaukset/tutkimukset tehtiin vuonna 1983. Ähtärinsalmen ja Väliveden rantaosayleiskaavainventoinneissa 2005 huomioitiin myös
arkeologinen perintö. Ähtärissä on viimeksi tehty kiinteiden muinaisjäännösten perusinventointi vuonna
1981. Nykyistä maankäytön suunnittelua varten näitä inventointitietoja voidaan pitää vanhentuneina ja
puutteellisina. Inventointimenetelmät ovat kehittyneet, tietoa Ähtärin esihistoriallisesta ja historiallisesta
muinaisjäännöksistä tarvitaan lisää ja tehtyjä inventointeja tulee täydentää ja päivittää. Ähtärissä on ehkä
ainoana Etelä-Pohjanmaan kuntana ensimmäisen maailmansodan puolustuslaitteita. Kaavoitus on merkittävä muinaisjäännöksien suojelun keino, sekä muinaismuistolaki että nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttävät kaavoituksen yhteydessä riittäviä ja ajantasaisia muinaisjäännösselvityksiä.
Tavoitteena on hoitaa ja rakentaa Ähtäriä siten, että sen maisemalliset ominaispiirteet ja ajallinen kerroksellisuus säilyvät myös ympäristön muuttuessa. Siksi Ähtärin maisema, sen rakenne, ominaispiirteet ja
historia otetaan lähtökohdaksi maisemaan kohdistuvassa, maisemakuvaan merkittävästi vaikuttavassa
muutoksessa. Hyvä maankäytön suunnittelu sovittaa maisemaan sille uudet elementit, kuten rakentamisen piiriin tulevat uudet alueet ja liikenneväylät maisemaan sopivalla ja sitä rikastuttavalla tavalla. Käynnistetään, päivitetään ja toteutetaan maisemanhoitosuunnitelmia. Maatalouden harjoittaminen maaseutualueilla on parasta maisemanhoitoa, metsänhoito vaikuttaa maisemaan.
Käynnistetään maisema- ja kyläsuunnitelmia ja
niitä toteuttamaan maisemanhoitohankkeita. Ensisijaisesti hoitosuunnitelmia kaivataan Myllymäellä, Ähtärinrannalla ja Inhan aseman seudulla sekä
Ähtärin keskustassa. Suunnitelmissa ja hoitotoimissa huomioidaan kulttuurimaisema ja rakennettu ympäristö: näkymät, tienvarret, viljelyalueet, rakenteet
ja rakennukset sekä taajamien ilme. Mahdollisuudet
luoda oma Ähtäri-ilme selvitetään. Maisemanhoitoa voidaan toteuttaa myös talkoilla, kuten tiemaiseman hoito, vesinäkymien avaaminen, romahtaneiden rakennusten purkutyö jne. Kohteita löytyy
runsaasti esim. Peränteellä, Myllymäellä ja Ähtärinrannalla. Peränteen valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle on laadittu metsäluonnon hoitopainotteinen maisemanhoitosuunnitelma vuonna
1995. Sen päivittäminen on ajankohtaista. Päivityksen yhteydessä tai laatien erillinen kulttuuriympäristöpainotteinen hoitosuunnitelma tulisi painokkaasti
käsitellä mm. rakennetun ympäristön hoitoa ja kesäasutuksen maisemavaikutuksia, perinnebiotooppeja ja huomioida matkailun tarpeet. Maataloutta
ohjataan huomioimaan maisema-arvot. Maisematilojen säilymisen ja peltojen säilyminen viljeltyinä on
Tavoitetila 2014
Tavoitetila 2014
Arkeologisen perinnön
säilyminen turvataan
Arkeologinen inventointi
etenee
Arkeologinen perintö
tunnetaan ja sen säilyminen
turvataan maankäytön
suunnittelussa
Arkeologiselle kohteille
opastetaan
144
Toimenpiteet
Edistetään arkeologisia
inventointeja Ähtärissä
I maailmansodan
puolustusvarustusten
inventointi, hoitosuunnitelman
ja suunnitelman toteutus
Täydennetään
esihistoriallisen ajan muinaisjäännösinventointeja.
Inventoidaan historiallisen ajan
muinaisjäännökset
Tarvittaessa edellytetään
arkeologinen inventointi
kaavahankkeiden pohjaksi
Laaditaan opetusaineistoa,
esim. Peränteen kohteet
sopivat matkailukohteiksi
Keskeiset toimijat
Museovirasto; Vaasan
toimipiste
Etelä-Pohjanmaan
maakuntamuseo
Ähtärin kaupunki; tekninen
toimi, kulttuuritoimi,
matkailutoimi,
Ähtäri-Seura
Ähtärin varikko
Reserviupseerit
Sotaveteraanit
Yhteistyötahoina Ruraliainstituutti, Etelä-Pohjanmaan
liitto, Länsi-Suomen
ympäristökeskus
ÄHTÄRIN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA
Kulttuuriympäristöstä pidetään
huolta
Rakentamisen
ohjauksessa huomioidaan
kulttuuriympäristön arvot
ÄHTÄRIN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA
erityisen tärkeää.Maiseman ja luonnon monimuotoisuus huomioidaan metsänhoidossa; herkkien rantaja reuna-alueiden ja lakimetsien metsänhoidossa
huomioidaan maisemalliset arvot. Montinlahden
(Vähä-Haapajärvi) pinnan nostomahdollisuudet tutkitaan. Kootaan tiedot Ähtärin tervahaudoista, samoin vanhoista kulkureiteistä ja teistä(maa-, vesi-,
talvitiet). Vertaillaan nykytilaan ja selvitetään säilyneitä/maastossa erottuvia osuuksia. Selvityksiä hyödynnetään mm. matkailuelinkeinossa.
Vanhojen koriste- ja hyötykasvien viljelyä elvytetään Ähtärissä. Oleellinen osa, sen perinteinen
kasvillisuus, paikalliset, pitkään viljellyt lajit tulee
säilyttää rikastuttamassa ympäristöä. Mahdollisia
näytetarhan sijoituspaikkoja voisivat olla Tuomarniemi, museoalue, pappilan puutarha tai joku Ähtärin
hoidettu puisto tai sen osa. Myös yksityisiä, erityisesti vanhojen maatalojen pihapiirien omistajia kannustetaan vaalimaan vanhaa lajistoa ja pihapiiriensä
erityispiirteitä. Järjestetään tietoiskuja, kursseja ja
retkiä. Kaupungin puistoista ja viheralueista pidetään hyvää huolta, hoitotoimet kohdistetaan vaihtelevien resurssien mukaan hallitusti ja hoitoluokituksia tarkastellen.
Toimenpiteet
Kaavoituksen ja rakentamisen
ohjauksen keinoin
pyritään turvaamaan
arvokas rakennusperintö
ja säilyttämään avoimet
peltoalueet
Maisemanhoito- ja
kyläsuunnitelmia
kulttuurimaiseman hoitamiseksi
Maa- ja metsätaloutta ohjataan
huomioimaan maisema-arvot
Kaupungin puistoista ja
viheralueista huolehditaan
Rakentajia ohjataan vanhojen
rakennusten korjaamisessa
ja uuden rakentamisen
sopeuttamisessa olemassa
olevaan rakennuskantaan
Keskeiset toimijat
Kaupunki; tekninen toimi,
Kyläseurat
Ähtäri-Seura,
Länsi-Suomen
ympäristökeskus;
Museovirasto; EteläPohjanmaan maakuntamuseo
ProAgria Etelä-Pohjanmaa
viljelijäjärjestöt
Tuomarniemi, SEAMK
Metsänhoitoyhdistys
Etelä-Pohjanmaan
metsäkeskus
145