Vagabond Multilingual Journal Spring 2013 | Page 6

Kyyneleistä ja hyvästeistä
niin taas yksi kuolevaisten piiristä toiseen katoaa kaikuu itku surevaisten, kantaa halki tyventen vesien kaikkialla vaietaan – ei meressä yhtä aaltoa kauniin yön kirkkaimmista tähdistä sinua etsien joku polvillensa lakoaa, märät silmät säkenöivät tahtoo unohdukseen vajoaa rakkaan seuraan palataksi hän käy taas läpi sen hetken kun sydämenne viimeksi yhdessä löivät ja pohtii, miksi jätettiin se yksin kadotettavaksi kun jää vain yksi tyhjyydessä kanssa hänen ikävöimään ruusu, joka kylmyydessä helmikuun ei lakastunutkaan hän kuvittelee sinun käsiesi hetkeksi hänet ympäröivän ja pyytää, eikö saa kaikesta yhtään mitä hän on rukoillut vaan myrskyinen äänesi tuudittaa hänet tahtomaansa uneen vihdoinkin kuiskaten, “ällös pelkää, rakkaimpani, nouse ja kulje eteenpäin. et eksy kunhan sinua tähtenä johdatan. odotan sen päivän tulevan jolloinkin, kun taas me tanssimme pilvien päällä ikuisesti käsikkäin.” oliot ja keijut herää sinun lukemista tarinoista katsomaan kulkevasi kautta taivaan porttien auenneiden suruistamme tulee laulu, lunta kyynelpisaroista nähden harhailevasi meidän yllä kanssa enkeleiden sinua rakastavin vihdoin hyvästejään toivottaa uskaltaa tuhkiesi hyväillessä ryppyjä hänen kämmenen nostaa sinut huulillensa, merituuleen suutelun puhaltaa ja kuivuu kyynelensä tajutessaan sinun jo kauas menneen kuu hämärtyy antaaksensa tähtien ainoastaan helottaa antaakseen sun yksinäsi hymyillä kaipaajiasi vastaan ei suojassa sinun katseen häntä pimeys enää ollenkaan pelota vaan tietää joka askelen vievän yhä lähemmäs sen armastaan kun varisparvi maisemasta päättää viimein erota eihän harvinaisemmasta, yöstä rauhallisemmasta eihän mistään kauniimmasta hetkestä koskaan kerrota.

6