tapauksessa asuntolassa asuvien nuorten vastaukset antavat
suuntaa sille, millaista vapaa-ajan toimintaa asuntolan ulkopuolella
järjestetään ja millaista toimintaa nuoret toivoisivat.
4.2.1 Asuntolassa toteutettu
harrastustoiminta
Asuntolassa asuvista nuorista 79 prosenttia (N=233)
ilmoittaa, että asuntolassa järjestetään vapaa-ajantoimintaa,
noin joka kymmenes vastaaja ei kuitenkaan osaa tähän
kysymykseen vastata (ks. taulukko 2). Vertailuna, erityisoppilaitoksessa
opiskelevista 83 prosentin (N=118) ja muissa
oppilaitoksissa opiskelevista 76 prosentin (N=113) mukaan
asuntolassa järjestetään vapaa-ajantoimintaa. Lisäksi yli
kaksi vuotta asuntoloissa asuneiden toimintaan osallistuvien
osuus (84 %) on noin kymmenen prosenttiyksikköä suurempi
kuin esimerkiksi alle puoli vuotta (72 %) asuneiden
kohdalla.
Asuntolassa majoittuvien nuorten avoimissa vastauksissa
kuvataan konkreettisemmin, millaista vapaa-ajan toimintaa
asuntoloissa tarjotaan. Asuntolassa asuvien nuorten mukaan
asuntolassa toteutetaan sekä ohjattua yhteisöllistä että
vapaampaa, ei-ohjattua toimintaa. Jälkimmäiseen sisältyvät
peli- ja elokuvaillat, yhteiset kokkailut tai askarteluhetket,
saunaillat ja teemaillat kuten pikkujoulut. Ohjattua toimintaa
kuvaa yhteinen toiminta asuntolan ulkopuolella, kuten liikunta/urheilu
ja pallopelit sekä esimerkiksi yhdessä elokuvissa
käyminen. Lisäksi asuntoloissa toteutetaan kerhotoimintaa
(kuviskerhoja, bändikerhoja, sählykerhoja) sekä yhteisiä retkiä,
joista suurin osa oli pääasiassa yhteisiä kauppareissuja.
Miksi asuntolassa asuvat nuoret sitten osallistuvat tai jättävät
osallistumatta asuntolan harrastustoimintaan? Niissä oppilaitoksissa,
joissa asuntolatoimintaa järjestetään, noin joka
neljäs ilmoittaa, ettei osallistu toimintaan (26 %, ks. taulukko
2). Varsinaisesti tyytymättömiä on hyvin pieni määrä, noin
joka viides on kohtalaisen tyytyväinen ja valtaosa (67 %)
vaikuttaisi olevan tyytyväisiä toimintaan. Erityisoppilaitoksissa
opiskelevat vaikuttavat olevan hieman tyytyväisempiä
toimintaan, heistä erittäin tai melko tyytyväisiä on 70 prosenttia
ja muiden oppilaitoksen opiskelijoista 64 prosenttia.
Asuntolassa asumiseen käytetty aika ei vaikuttaisi juurikaan
vaikuttavan tyytyväisyyteen, erittäin tyytyväisten osuus laskee
hieman asumisajan pidentyessä, mutta melko ja erittäin
tyytyväisten osuus vaikuttaisi olevan sama (noin 71 %) alle
puoli vuotta ja yli kaksi vuotta asuntoloissa asuneilla.
13
Järjestetäänkö asuntolassasi vapaa-ajantoimintaa?
Kyllä Ei En tiedä Yht.
% 79,3 7,5 13,3 100,0
N 233 22 39 294
Kuinka tyytyväinen olet asuntolassa tarjottavaan toimintaan?
En osaa sanoa Tyytymätön Melko tyytymätön Kohtalaisen tyytyväinen Melko tyytyväinen Erittäin tyytyväinen Yht.
Kaikki vastaajat
% 8,8 0,4 4,8 18,9 29,4 37,7 100,0
N 20 1 11 43 67 86 228
Erityisoppilaitoksissa opiskelevat
% 7,9 0,0 3,5 18,4 27,2 43,0 100,0
N 9 0 4 21 31 49 114
Muissa oppilaitoksissa opiskelevat
% 9,8 0,0 6,3 19,6 31,3 33,0 100,0
N 11 0 7 22 35 37 112
Osallistutko asuntolassa tarjottavaan toimintaan?
Kyllä En Yht.
% 73,9 26,1 100,0
N 170 60 230
Taulukko 2. Asuntolassa majoittuvien nuorten vastauksia asuntolassa järjestettävästä vapaa-ajantoiminnasta.