Tervahiihto Sanomat Marraskuu 2016 | Page 19

Ensilumen huumaa? Maltti on valttia Kirjoittaja Jonne Seppänen Talvi on saapunut monin paikoin ilahduttavan aikaisin, ja hiihtämään pääsee jo ympäri Suomen. Ensilumenladut täyttyvät hiihdon harrastajista, jotka pitkän odotuksen jälkeen pääsevät jälleen ladulle. Tavoitteellisille hiihtäjille nämä ladut voivat kuitenkin olla kohtalon paikka, sillä ensimmäisten hiihtolenkkien vauhti on usein aivan liian kovaa valmiuksiin nähden. Lihaksisto ei ole tottunut vielä hiihtoon, jolloin kuormitus on huomattavasti normaalia suurempaa. Siksi ensimmäisten hiihtolenkkien ja hiihtoviikkojen aikana vauhti tulisi pitää selkeästi normaalia alhaisempana, jotta lihaksisto sopeutuu jälleen hiihtoon. Lisäksi oheisharjoittelun, kuten sauvakävelyn ja juoksun, tulisi olla osa alkukauden ohjelmaa lihaksiston jumiutumisen estämiseksi. Hiihtokilometrien kertyessä vauhtia voi vähitellen lisätä kohti normaalia tasoa. Talvi on pitkä aika, ei kannata pilata sitä ensimmäisillä lenkeillä, vaikka hiihto kivaa onkin.