Suomen Viron-instituutin vuosikertomus 2019 | Page 16

30 31 Viestintä ja näkyvyys Trash Heroes Arvamusfestivaalilla Kuva: Arvamusfestival Syksyllä 2019 avattiin Miehitysten ja vapauden museo Vabamussa Martin Rattasin sarjakuviin pohjautuva kiertonäyttely Tapahtuipa silloin, kun me mentiin Suomeen. Sarjakuvanäyttely toi esiin virolaisten tarinoita Suomeen muuttamisesta, sopeutumisesta ja sieltä paluusta. Osallistuimme näyttelyn avajaisissa Muuttavat lapset ja nuoret -keskustelutilaisuuden järjestämiseen. Olimme mukana EUNICin Baltian klustereiden yhteistyöprojektissa EUNIC Baltic Roadshow Valgassa, johon osallistui nuoria Viron, Latvian ja Liettuan kaupungeista. Valgan tapahtumassa (28.–30.10.) Helsingin nuorisovaltuuston edustaja Jim Koskinen esitteli nuorisovaltuuston parhaita käytänteitä. Vuoden 2019 aikana olemme kehittäneet viestintäämme konsultoimalla ja tekemällä tiivistä yhteistyötä viestintäalan ammattilaisten kanssa. Instituutin keskeisiä viestintäkanavia ovat digitaalisen ja sosiaalisen median välineet, jotka säilyttävät jatkossakin asemansa instituutin viestinnän keskeisinä työkaluina. Joulukuussa 2019 instituutti lanseerasi uudistetut kotisivunsa (www.finst.ee). Verkkosivujen uudistuksessa on huomioitu saavutettavuus. Sivuston toteutuksesta vastaa virolaisyritys Redwall, mutta suunnitteluun on osallistunut koko instituutin henkilökunta. Keväällä 2019 aloitimme tauon jälkeen uutiskirjeen julkaisemisen. Jakelupiiriin kuuluu reilu 1000 osoitetta. Vuoden 2019 aikana olemme toteuttaneet useampien tilaisuuksiemme livestriimauksia yhteistyössä virolaismedian kanssa. Sekä virolaiset että suomalaiset toimittajat ottivat vuonna 2019 aktiivisesti yhteyttä instituuttiin haastattelupyyntöjen ja taustakeskustelujen osalta. Esittelimme myös itse aktiivisesti juttuvinkkejä Virosta raportoiville suomalaistoimittajille. Olimme vuonna 2019 esillä muun muassa Viron yleisradion (ERR) tv- ja radio-ohjelmissa sekä lehdissä ja