Suomen Viron-instituutin vuosikertomus 2018 | Page 21

B-kielen opetus Viron kouluissa YKI-testi ja muu toiminta Vuoden 2018 alussa valmistui Suomi B-kielenä - mate- riaalipaketin viimeinen osa: opettajan kansio. Työryhmään kuuluivat suomen kielen opettajat Kristel Maltis ja Madean Altsoo sekä Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Satu Grünthal. Materiaalipaketti on käytössä kaikissa kouluissa, joissa suomea opiskellaan B-kielenä (8) tai C- kielenä (noin 30 koulua). Instituutin tavoitteena on ollut pitkään saada Viroon suo- men kielen päättökoe. Tavoitteen toteuttaminen on edel- lyttänyt Suomen yleisen kielitutkinnon eli YKI-testin suorittamismahdollisuutta Virossa. Vuoden aikana testi järjestettiin kahdesti, ja siihen osallistui myös lukio- oppilaita. Ensimmäistä kertaa järjestettiin myös ylimmän tason YKI-testi, jonka suoritti noin 10 osallistujaa, joista kolme oli opettajia. Instituutti jatkaa kielipoliittista vaikut- tamista. B-kielen opetus jatkui syksyllä kahdeksassa koulussa ja instituutti tuki näiden koulujen hankkeita Viron opetus- ja tiedeministeriön rahoituksella. Koulut järjestivät opinto- matkoja Suomeen, ostivat oppimateriaaleja sekä järjes- tivät suomen kieltä ja kulttuuria popularisoivia tilaisuuk- sia. Tallinnassa ja Tartossa järjestettiin vuoden aikana suomi- viro-keskustelupiirejä. Keskustelupiireissä kehitettiin kielitaitoa muun muassa pelien välityksellä ja harjoittele- malla eri teemoihin liittyvää sanastoa. Kokoontumisissa kävi säännöllisesti 10 15 osallistujaa. Kieli- ja kulttuuriohjelma kouluissa Huhtikuussa parhaat suomen kielen osaajat kohtasivat val- takunnallisessa Agricola-kilpailussa aiheenaan Koulun- käynti Suomessa ja Virossa. Suomi ja Viro 100-vuotiaat mallioppilaat! Kilpailun pääjärjestelyistä vastasi lehtori Margit Kuusk Tarton yliopistosta. Aleksis Kiven päiva Kohtla- Järven Ahtmen lukiossa. Mikko Sarjanen (Atomirotta). Kuva: Rahel Lindpärg Lokakuussa suomen kieltä opettavat koulut osallistuivat Aleksis Kiven päivän tapahtumaan, jonka järjestivät tällä kertaa Niina Petruhhina ja Kohtla-Järven Ahtmen lukion oppilaat. Päivän huippuhetkiä olivat suomalaisen räppärin Mikko Sarjasen (Atomirotta) esitys koulun oppilaan kanssa sekä toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Aleksis Salusjärven kanssa järjestetty rap-lyriikkatyöpaja. Suomen Viron-instituutin harjoittelijat ja kulttuu- rin ohjelmapäällikkö vierailivat kouluissa ja yli- opistoissa puhumassa suomen kieleen ja kult- tuuriin liittyvistä aiheista. Kouluryhmiä vieraili myös instituutin kirjastossa. SUOMEN VIRON-INSTITUUTIN TOIMINTAVUOSI 2018 2017 23