Suomen Viron-instituutin vuosikertomus 2018 | Page 21
B-kielen opetus Viron kouluissa YKI-testi ja muu toiminta
Vuoden 2018 alussa valmistui Suomi B-kielenä - mate-
riaalipaketin viimeinen osa: opettajan kansio. Työryhmään
kuuluivat suomen kielen opettajat Kristel Maltis ja
Madean Altsoo sekä Helsingin yliopiston yliopistonlehtori
Satu Grünthal. Materiaalipaketti on käytössä kaikissa
kouluissa, joissa suomea opiskellaan B-kielenä (8) tai C-
kielenä (noin 30 koulua). Instituutin tavoitteena on ollut pitkään saada Viroon suo-
men kielen päättökoe. Tavoitteen toteuttaminen on edel-
lyttänyt Suomen yleisen kielitutkinnon eli YKI-testin
suorittamismahdollisuutta Virossa. Vuoden aikana testi
järjestettiin kahdesti, ja siihen osallistui myös lukio-
oppilaita. Ensimmäistä kertaa järjestettiin myös ylimmän
tason YKI-testi, jonka suoritti noin 10 osallistujaa, joista
kolme oli opettajia. Instituutti jatkaa kielipoliittista vaikut-
tamista.
B-kielen opetus jatkui syksyllä kahdeksassa koulussa ja
instituutti tuki näiden koulujen hankkeita Viron opetus- ja
tiedeministeriön rahoituksella. Koulut järjestivät opinto-
matkoja Suomeen, ostivat oppimateriaaleja sekä järjes-
tivät suomen kieltä ja kulttuuria popularisoivia tilaisuuk-
sia.
Tallinnassa ja Tartossa järjestettiin vuoden aikana suomi-
viro-keskustelupiirejä. Keskustelupiireissä kehitettiin
kielitaitoa muun muassa pelien välityksellä ja harjoittele-
malla eri teemoihin liittyvää sanastoa. Kokoontumisissa
kävi säännöllisesti 10 15 osallistujaa.
Kieli- ja kulttuuriohjelma kouluissa
Huhtikuussa parhaat suomen kielen osaajat kohtasivat val-
takunnallisessa Agricola-kilpailussa aiheenaan Koulun-
käynti Suomessa ja Virossa. Suomi ja Viro 100-vuotiaat
mallioppilaat! Kilpailun pääjärjestelyistä vastasi lehtori
Margit Kuusk Tarton yliopistosta.
Aleksis Kiven päiva Kohtla-
Järven Ahtmen lukiossa.
Mikko Sarjanen (Atomirotta).
Kuva: Rahel Lindpärg
Lokakuussa suomen kieltä opettavat koulut osallistuivat
Aleksis Kiven päivän tapahtumaan, jonka järjestivät tällä
kertaa Niina Petruhhina ja Kohtla-Järven Ahtmen lukion
oppilaat. Päivän huippuhetkiä olivat suomalaisen räppärin
Mikko Sarjasen (Atomirotta) esitys koulun oppilaan
kanssa sekä toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Aleksis
Salusjärven kanssa järjestetty rap-lyriikkatyöpaja.
Suomen Viron-instituutin harjoittelijat ja kulttuu-
rin ohjelmapäällikkö vierailivat kouluissa ja yli-
opistoissa puhumassa suomen kieleen ja kult-
tuuriin liittyvistä aiheista. Kouluryhmiä vieraili
myös instituutin kirjastossa.
SUOMEN VIRON-INSTITUUTIN TOIMINTAVUOSI 2018
2017
23