TEKSTI
Janne Ruohisto
KUVAT
THINKSTOCK
Parviälyä ja
pelimekaniikkaa:
Uusi tapa organisoida työtä ja saada
aikaan yhdessä enemmän
E
lämme voimakasta työelämän
murrosta. Erityisesti Eurooppa painii
talouskriisin kourissa. Yritykset ovat
joutuneet irtisanomaan työntekijöitään ja
etsimään uusia säästökohteita. Kiristyneen
kilpailun edessä yritysten tulisi kyetä tekemään tulosta entistä pienemmillä resursseilla. Tämä pakottaa yrityksiä miettimään uusia
toimintatapoja organisoida ja johtaa työtä.
Perinteiset hierarkioihin perustuvat
johtamisjärjestelmät ja organisaatiomallit
ovat riittämättömiä nykyisessä monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa tarvitaan usean eri alan
asiantuntijoiden saumatonta yhteistyötä ja
osaamisen jakamista.
Parvityö tarjoaa konkreettisen mallin,
miten organisaation osaaminen saadaan
joustavammin ja tehokkaammin valjastettua
tuotteiden, palvelujen ja koko toiminnan
kehittämiseen. Parvet ovat nopeita työryhmiä, jotka kerääntyvät yhteisten ideoiden,
ongelmien ja projektien ympärille osaamisen ja kiinnostuksen perusteella.
Yhteisöllisen teknologian avulla parvityöstä voidaan tehdä helppoa ja jopa hauskaa kannustavan pelimekaniikan avulla.
Pelillisyys ei kuitenkaan ole taikasauva,
jolla ihmiset saataisiin tekemään jotain,
mihin motivaatiota ei muutenkaan ole. Pelilliset elementit tukevat toimintaa vain, jos
ne on linjassa yrityksen ja henkilön tavoitteiden kanssa. )A