SAKU ry | Lupa liikkua 9/16 | Page 21

Omat haasteensa terveyden edistämiseen osassa ammattiopistoissa asettaa myös oppiaineen työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto niukat tuntimäärät. Kaksi osaamispistettä ei ole riittävästi, kun kyse on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta tärkeistä osaamisalueista. Monissa oppilaitoksissa liikkumisen ja hyvinvoinnin myönteiset vaikutukset yksilöön on otettu huomioon ja muun muassa vapaavalintaisia liikunta- ja hyvinvointikursseja on lisätty. Lisäksi osa oppilaitoksista on jo lisännyt matalan kynnyksen liikettä ja monipuolista hyvinvointiin liittyvää toimintaa oppilaitoksen arkeen. Tämän kaltaista toimintakulttuuria tulisi saada maamme kaikkiin ammattioppilaitoksiin. Nuorten hyvinvointiin tulee panostaa jo opiskeluaikana: yhteiskuntamme kilpailee tulevaisuudessa osaavista ja energisistä työntekijöistä. Liikuttaminen Liikkuva Amis -hankkeen avulla Veli-Pekka Körkkö, koulutuspäällikkö | Ammattiopisto Tavastia Monien tutkimusten mukaan suomalaisten nuorten kunto on huonontunut jatkuvasti. Kuntotesteissä tämä näkyy selvänä trendinä, joka on jatkunut jo jonkun aikaa. Nuorten vapaa-ajan harrastukset ovat muuttuneet vuosien varrella