pilaitoksen henkilöstön ja monien yhteistyökumppaneiden voimin.
SAKU ry on yksi ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen kumppaneista. Toimintapaletti pitää sisällään laajasti opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisäävää ja sitä kautta turvallisuutta edistävää toimintaa. Liikuntatoiminta tukee liikunnallisen elämäntavan oppimista, mutta se opettaa myös yhteisiä pelisääntöjä, tutustuttaa eri aloilla opiskelevia toisiinsa sekä vahvistaa taitoja kohdata niin voittoja kuin pettymyksiä. SAKUstars-kisat rohkaisevat opiskelijoita tuomaan esille taitojaan ja tunteitaan sekä vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sekä kulttuuriettä liikuntatapahtumissa on tarjolla onnistumisen iloa, oppimista ja yhdessäoloa.
Tarja Airaksinen opettaja, Hyvinvointivirtaa-viikon koordinaattori, Business College
Tutorit ovat tärkeitä linkkejä opiskelijoiden ja henkilöstön välillä. Tutorkoulutukset antavat valmiuksia opiskelijaryhmien ohjaamiseen sekä yhteisöllisyyttä lisäävien tapahtumien järjestämiseen. Koko SAKU-toiminnan paletti löytyy osoitteesta sakury. net.
SAKU-toiminnot tarjoavat loistavia mahdollisuuksia opiskelijoiden osallistamiseen, ryhmäytymiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen. Hyvinvointivirtaa-viikon sisältöjen suunnitteluun on hyvä ottaa opiskelijat mukaan, jotta sisällöistä saadaan opiskelijoita kiinnostavia. Sisältöjä kannattaa rakentaa myös osana opintoja. Omia toimintapisteitä on nähty useampana vuonna esimerkiksi lähihoitajilta, parturikampaajilta, logistiikka-alalta, media-alalta sekä ravintola- ja cateringalalta.
Aitous toteutuksissa opiskelijalta opiskelijalle tekee oppimisesta mielekästä ja onnistunut lopputulos on palkitsevaa. Yhdessä tekeminen lisää myös oppilaitoksen yhteisöllisyyttä.