Katj
Muutamia
sakumaisia
tarinoita
vuosien
varrelta
a
S
AKU tempaisi minut mukaansa. Yhteinen matkamme alkoi vuo-
situhannen alussa ja on jatkunut melkein parinkymmenen vuo-
den ajan. Elämän ruuhkavuodet pitivät meitä välillä erossa, mutta
jälleennäkemisen riemu on ollut aina rajaton. SAKU on vienyt minua
kisaamaan eri puolelle Suomea. SAKUn innoittamana olen haastanut
itseni hiihtämään, uimaan, juoksemaan, hyppäämään pituutta ja kor-
keutta, työntämään kuulaa, heittämään keihästä, kiekkoa, saapasta
ja suopunkia sekä keräämään askelia räkä poskella, mutta pilke sil-
mäkulmassa. Yhteisellä matkallamme sadan mitalilätkän tavoite ei
ole enää kovinkaan kaukana.
Ihan Elmona kesäkisoissa
Talvikisakokemusten jälkeen päätimme työkaverin kanssa osallistua
ensimmäistä kertaa SAKUn kesäkisoihin. Urheilukentälläkään ei läh-
detty tyhjästä liikkeelle, olinhan sentään keihäänheiton piirinmestari
vuodelta 1980, sarjasta tytöt 12 vuotta.
Kun varsinaista bravuurilajia ei tuntunut löytyvän, valitsimme kaik-
ki lajit, mitä Seinäjoen kisoissa oli yleisurheilukentällä tarjolla. Tästä
on tullut sittemmin perinne, sillä kaikissa SAKUn kesäkisoissa tavoit-
teena on vähintään 10-ottelu. Miesten viestijoukkueeseenkin on pari
kertaa kelpuutettu mukaan.
Treenaaminen ensimmäisiin kesäkisoihin lähti lopulta kokonaan
E k a k e r ta
lapasesta. Kuormitusta tuli ennen kisoja liian paljon ja aivan liian no-
Kuulin SAKUsta ensimmäistä kertaa tammikuussa vuonna 2000
työpaikan kahvipöydässä, kun naisten viestijoukkueeseen kaipailtiin
kolmatta hiihtäjää. Olen joskus nuoruudessa hiihtänyt kilpaa, joten
meriittejä oli riittävästi ja lupauduin siltä istumalta reissuun mukaan.
Hiihtokilometrejä minulla ei tainnut olla talvelle vielä ainoatakaan alla,
peasti. Molempien polvien limapussit ja jänteet tulehtuivat kivuliain
seurauksin. Vedin kuitenkin kisat ja kaikki lajit läpi kylmä- ja kuuma-
geelien sekä Mobilat-voiteen voimin – välillä hampaat irvessä. Vähän
hullua, mutta tätä se sakulaisuus parhaimmillaan tai pahimmillaan
teettää.
mutta kisoihin oli vielä pari viikkoa aikaa. Kuntohuippu oli siis löy-
dettävä. Toiset kehuskelivat pitkällä automatkalla sadoilla hiihtokilo-
metreillään, minä viisaasti vaikenin omistani. Vaan kun numerolapun
sain rintaani, meno oli melkein entinen. Henkilökohtaiselta matkalta
pronssia ja viestistä kultaa ensimmäisissä kisoissa – ei huono. Jo en-
simmäinen kisareissuni sai sydämeni sykkimään vahvasti SAKUlle.
Tätä täytyy saada lisää.
K i p s i s tä k i s o i h i n
Eräänä joulupäivänä liukastuin kotipihalla sillä seurauksella, että oi-
kean jalan nilkka leikattiin, pultattiin ja kipsattiin kuudeksi viikoksi. On-
neksi SAKUn talvikisat olivat sinä talvena vasta maaliskuussa, joten
en menettänyt heti kaikkea toivoani tulevien kisojen suhteen. Kipsi
poistettiin helmikuun puolessa välissä, jolloin pohjelihas oli tietysti ka-
- 12 -