Parhaamme
tehtiin ja katsottiin,
mihin se riittää
J
o toisen kerran peräkkäin SAKU ry:n talvikisat järjestettiin kau-
kana pohjoisessa. Halu pelaamaan oli kuitenkin niin kova, että
aloimme pohtia, onko Tornio sittenkään niin kaukana. Ilmeisesti ei,
sillä kysely joukkueen sisällä poiki heti kymmenkunta myönteistä vas-
tausta, vaikka tässä vaiheessa ei vielä ollut tietoa matkustustavasta,
majoittumisesta, eikä edes pelisäännöistä (SAKU-etiketti sääntö 1:
säännöillä luodaan turvallisuutta – turvallisuus on yhteistyötä). Lähtö-
päivän koittaessa kaikki oli kuitenkin järjestyksessä.
Perjantaiaamuna joukkueemme kokoontui hyvissä ajoin ennen
kuutta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Siitä huolimatta osa porukas-
ta oli jäädä koneesta (sääntö 2: kellon opin jo alakoulussa – siksi
osaan olla sovittuna aikana sovitussa paikassa). Onneksi sentään
tunnistimme nimemme kuulutuksesta. Kemistä jatkoimme Haapa-
rantaan, jossa sekä pelasimme että majoituimme. Tästä tulikin siis
joukkueen ensimmäinen ulkomaanturnaus.
Ennen pelejä oli rutkasti aikaa käydä ostoksilla (Ruotsissa kaikki
on paremmin, sillä sieltä saa jopa salmiakkivararenkaita Ahlgrenin
autoihin) ja syömässä. Olikohan vatsa liian täynnä, kenttä liian suuri,
vai mistä mahtoi johtua, että ensimmäinen vastustaja rökitti meidät
perusteellisesti (sääntö 3: olen mukana joukkueessa, koska hallitsen
lajini ja hoidan koulutyöni). Tämä kuitenkin herätti meidät seuraavaan
peliin, jonka komeasti voitimme (sääntö 4: tykkään reilusta pelis-
tä – joten pelaan itsekin reilua peliä). Kolmanteen peliin jouduimme
vaihtamaan hallia ja uusi pelialusta oli varmasti syynä voittoputken
katkeamiseen. Yksi tappio piti vielä kärsiä (sääntö 5: pelisääntöjen
rikkoja on raukkis, joka ei osaa pelata – siksi pelaankin sääntöjen
mukaan), mutta kaikesta huolimatta päätimme ensimmäisen päivän
urakan hyvillä mielin.
Perjantai huipentui iltajuhlaan, jossa musiikista ja illallisesta vas-
tasivat Ammattiopisto Lappian opiskelijat. Juhlassa myös palkittiin
parhaita ilmiantojen perusteella. Erityisesti mieleen jäi parhaan jouk-
kueen palkinto, jonka sai – tuskin yllätyksenä kenellekään – Keuda
Kerava. Toinen Keudalle osunut kunnia oli parhaan sponsorin titteli,
jonka itseoikeutetusti ansaitsee Pekka ”Betalar” Aittoniemi. Ilta päät-
tyi luonnollisesti Umpitunneliin, jossa oli myös Popeda. Hotelliin pa-
lasimme kuitenkin hyvissä ajoin latautuaksemme aamun otteluun
(sääntö 6: jos en pärjää selvin päin, en lähde mukaan ollenkaan).
Koska joukkueessamme on tilastomatematiikan asiantuntijoita,
tiesimme jo ennen alkusarjan viimeistä ottelua, että jatkosarjaan
pääsyyn riittäisi tasapeli. Emme siis lauantainakaan turhia rehkineet,
vaan tyydyimme avauspelissä 2-2-tulokseen (sääntö 7: porukalla pa-
rempiin tuloksiin – tuen ja autan muita, niin muut tukevat ja auttavat
minua). Toisen lohkon joukkueet eivät pelanneet aivan toiveidemme
mukaisesti, sillä saimme heti puolivälierässä vastaan turnauksen tu-
levan voittajajoukkueen. Koska pelimme päättyivät tähän (sääntö 8:
me kaikki saatamme tehdä virheitä – myös tuomarit), saavutuksek-
semme jäi jaettu viides sija (tästä on tosin nähty toisentyyppinenkin
merkintätapa).
Vaikka omalta osaltamme turnaus oli ohi, jäimme katsomaan myös
ratkaisupelit ja kannustamaan suosikkejamme (sääntö 9: hyvä suori-
tus on hyvä suoritus – vaikka se ei olisikaan minun tekemäni). Toisten
suunnitellessa taktiikkaa tuleviin koitoksiin, Antero (nimi muutettu)
keskittyi ihailemaan miesvartaloiden kauneutta (sääntö 10: kunnioi-
tan itseäni – siksi kunnioitan myös muita ihmisiä). Tänä vuonna nuori
joukkueemme oli ainoastaan hankkimassa arvokasta kokemusta ja
haistelemassa suurkisatunnelmaa. Seuraavina vuosina tavoitteena
on ollut vain ja ainoastaan voitto.
Tiina Kopra, Keuda
- 10 -