SAKU ry | Action! 3/2016 | Page 25

– Ei tämä olisi mitenkään onnistunut ilman mieletöntä yhteistyöhalukkuutta Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston puolelta . Kun esimerkiksi jouduin ilmoittamaan lähdöstäni 3,5 kuukauden harjoitusleirille ulkomaille , koulusta vaan toivotettiin onnea matkaan ja opinnot jatkuivat palattuani , hän kiittelee .
Urjalassa asuva , ympäri maailmaa reissaava Ojala on saanut suorittaa suuren osan opinnoistaan etänä . Opinnot ovat sujuneet hyvin , vaikka itsenäisessä työskentelyssä onkin omat haasteensa .
– Tieto- ja viestintätekniikka on alanakin sellainen , että joidenkin kurssien kohdalla lähiopetuksessa saatava opettajan ja ryhmän tuki olisi helpottanut tekemistä huomattavasti . Muita opiskelijaelämän ulottuvuuksia en kaipaa , kun en tiedä , mistä jään paitsi .
Vielä Ojala ei tiedä , mitä aikoo tehdä paria kurssia vajaalla tutkinnollaan . Valmistuttuaan hän aikoo keskittyä täysillä urheiluun . Koska kävelijän ura on verrattain pitkä , urheilu-uran jälkeisen elämän suunnittelu ei ole ajankohtaista vielä aikoihin .
– Aion kävellä niin kauan kun paloa siihen riittää . On kuitenkin hyvä olla jokin takaportti , jos into joskus hiipuu tai sattuu esimerkiksi jokin loukkaantuminen .
Askel unelmiin Palo harjoitteluun ja kilpailemiseen on kantanut pitkälle , sillä Ojala alitti parhaana suomalaisena Rio de Janeiron olympialaisten 50 kilometrin kävelyn karsintarajan maaliskuussa ajalla 3.46.25 .
Tälle tasolle päästäkseen kävelijältä vaaditaan kuitenkin varmasti myös jotain muutakin kuin innostusta .
– Ei ainakaan tällaisia pattipolvia ! Ojala huudahtaa nauraen .
– Fysiikkani ei siis ole kaikkein ihanteellisin kävelyyn , mutta tähän saakka omistautuminen harjoittelulle on kantanut hedelmää , hän vakavoituu .
Rioon Ojala lähtee hakemaan onnistunutta teknistä suoritusta ja hyvää aikaa . Niitä sopiikin odottaa , sillä oman 50 kilometrin ennätysaikansa lisäksi Ojala käveli tänä vuonna Suomen mestariksi 20 kilometrin matkalla .
– Voitosta huolimatta SM-suoritukseni ei mennyt ihan nappiin . Riossa haluan onnistua paremmin , vaikka varsinainen tähtäimeni onkin vasta vuoden 2020 Tokion olympialaisissa .
Olympialaisten jälkeen kisaputki jatkuu vielä Tampereella kisattavalla Ruotsi-ottelulla . Kisakauden jälkeen Ojala aikoo viimeistellä tutkintonsa .
– Sitten voin rauhassa keskittyä urheiluun tietäen , että minulla on takataskussa toinenkin kiinnostava uravaihtoehto .
Olympiavoittajia ja tulevaisuuden lupauksia
Ammatillisessa koulutuksessa on opiskellut monia sittemmin huippu-urheilijoina tutuiksi tulleita henkilöitä . Esimerkiksi Lasse Viren , Arsi Harju , Marko Yli-Hannuksela ja Marko Asell ovat ennen olympiamenestystään opiskelleet amiksessa ja kisailleet myös SAKU-kilpailuissa .
Esimerkiksi Savon ammatti- ja aikuisopistossa on opiskellut melkoinen joukko penkkiurheilijoille tutuiksi tulleita nimiä . Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen , jääkiekkoilija Olli Jokinen , jalkapalloilija Berat Sadik ja mäkihyppääjät Ari- Pekka Nikkola , Janne Happonen , Jussi Hautamäki ja Japanin maajoukkuehyppääjä Taku Takeutchi ovat kaikki sakkylaisia .
Ammattiin opiskelee tälläkin hetkellä monia nuoria , jotka ovat jo saavuttaneet upeaa menestystä ja tulevat sitä varmasti saavuttamaan myös jatkossa . Kysyimme SAKU-kehittämisryhmäläisiltä heidän oppilaitoksissaan parhaillaan opiskelevia tai juuri valmistuneita tulevaisuuden lupauksia . Tässä muutamia mielenkiintoisia nimiä . Voit täydentää listaa SAKU ry : n Facebookissa !
Bovallius-ammattiopisto , Pieksämäki uimarit Perttu Ylä-Sahra ja Taneli Härkönen
Savon ammatti- ja aikuisopisto jääkiekkoilijat Otto Leskinen ( U18 MM-hopeaa 2015 ), Leevi Laakso ( U18 MM-kultaa 2016 ), Tanja Niskanen ( MM-pronssi , naisten maajoukkue ) ja Saku Kinnunen ( U18 MM-pronssi )
yleisurheilija Lauri Lindqvist ( M17 kuulan Suomen mestari , kiekossa hopeaa )
jääpalloilijat Leevi Heiskanen , Juho Holopainen , Joonas Kankkunen , Nestori Moisio , Fredrik Wright ( kaikki nämä P17 MM-hopeaa ) ja Minni Lappalainen ( naisten maajoukkue )
Etelä-Savon ammattiopisto ampuja Miki Ylönen ( edustustason ampuja , kaksoistrap , mm . juniorien EM-kisat )
Ammattiopisto Tavastia lentopalloilija Michaela Madsen ( SM-kulta )
Omnia taekwondoin Aleksi Väyrynen ( SM-hopea )
nyrkkeilijä Aliu Krenar ( SM-kulta , PM-kulta ) muodostelmaluistelija Emilia Valkeinen ( SM-hopea ) salibandyn pelaaja Niklas Laurila ( B-poikien SM-kulta ) käsipalloilija Joonas Ahola ( A-poikien SM-pronssi ja B-poikien SM-hopea ) joukkuevoimistelija Mira Syrjälä ( SM-hopea ja Maailman Cup -pronssi ) futsal-pelaaja Furkan Bodur ( SM-kulta ) potkunyrkkeilijä Tino Saarikangas ( SM-kulta ) uimari Jessika Markkanen ( Paralympia-ryhmässä , SM-kultaa ja -hopeaa )
Kuinka kävi ?
Ojalan kisa päättyi kolmen varoituksen jälkeen hylkäykseen 25 kilometrin kohdalla , sillä hän ei saanut suoristettua toista polveaan sääntöjen mukaisesti sisäreiden kireiden lihasten vuoksi . Ennen hylkäämistään Ojala oli Rion kolmesta suomalaisesta kävelijästä parhaassa vauhdissa ja puolimatkan väliajoissa sijalla 33 .
25