SAKU ry | Action! 2/2019 | Page 3

Tiedostan olevani jäävi toimintaa arvioimaan, mutta juhlan kunni- aksi arvioin silti. SAKU ry:llä on pitkä ja sanoisin myös että kunniakas historia. Yh- distys on perustettu tiettyyn tarpeeseen (opiskelijoiden urheilukil- pailujen järjestäminen), ja toiminnasta ovat aikanaan vastanneet vapaaehtoiset toimijat. Vuosien kuluessa tekemisen paikkoja on yhdistykselle nähty enemmänkin: Miksi vain opiskelijat, järjestetään jotain myös opettajille ja muulle henkilöstölle? Eikö liikunnan lisäksi pitäisi tarjota kulttuuriakin? Jonkun pitäisi organisoida koulutuksia liikunnanopettajille, eikö SAKU voisi? Opiskelijat pitäisi saada mu- kaan oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen, kokeillaanko koulut- taa opiskelijoista tutoreita? Meillä on huoli vähän liikkuvista nuo- rista ja opiskelijoiden työkyvystä, voisiko SAKU tehdä asialle jotain? Näin se pieni polku, jota SAKU-aktiivit 70 vuotta sitten lähtivät kul- kemaan, on vuosikymmenten aikana pikkuhiljaa laajentunut pol- kujen verkostoksi ja lopulta leveäksi väyläksi, jonka päämääränä on liikkuva, osallistuva ja työkykyinen amis. Uusien tehtävien myötä pieni vapaaehtoistoimijoiden joukko on kasvanut SAKU-toiminnan verkostoksi, jossa toimintaa kehittävät ja toteuttavat yhdessä oppi- laitosten aktiiviset sakulaiset ja toimiston työntekijät. Näin on myös käynyt. Kymmenen viime vuoden aikana on vakiinnu- tettu oppilaitosten vuosikelloon Hyvinvointivirtaa-viikko ja Liikkeel- le-liikuntakampanja. On laajennettu SAKU ry:n toimintaa opiskeli- joiden laajemman hyvinvoinnin ja työkykyisyyden tukemiseen. On kerätty Hyvinvointiverkosto, joka täydentää järjestön omaa osaa- mista. On tuettu Liikkuva koulu -toiminnan laajenemista toiselle as- teelle ja viety tätä ideologiaa oppilaitoksiin ensimmäisten joukossa. On madallettu liikuntatoiminnan kynnystä kaikenlaisille liikkujille sopivaksi SAKUgames-tapahtuman ja harrastesarjojen myötä. On tuotu työkykypassi ajan tasalle tutkintouudistusten jälkeen ja päi- vitetty työkalut mobiiliaikaan sopiviksi. SAKU ry:n 70-vuotisjuhlien järjestelyjen yhteydessä ajan kulkemis- ta on tullut mietittyä. Ihmisikään verrattuna järjestö olisi jo eläke- iässä. Itse olen ollut mukana toiminnassa vuodesta 2004 alkaen. Toiminnanjohtajana olen ollut nyt kymmenen vuotta. Onko 70 vuotta järjestölle pitkä vai lyhyt aika? Entä viimeisin vuosikymmen: jos 60-vuotisjuhlissa olisi visioitu tulevaa, olisimmeko täyttäneet odotukset? Miten järjestön nykytoimintaa arvioidaan tulevina vuo- sikymmeninä, vaikkapa aikanaan SAKU ry:n 100-vuotisjuhlissa, vai onko sellaisia tulossa? SAKU ry:n 60-vuotisjuhlat ovat mielessäni selkeänä muistona. Tun- tuu uskomattomalta, että niistä on jo kymmenen vuotta! SAKU ry:n toimisto oli silloin talven ajan vajaalla miehityksellä, ja hauk- kasimme juhlien järjestelyissä ison palan: työhyvinvointiseminaari, viralliset 60-vuotisjuhlat ja kaikkien aikojen suurin SAKU ry:n hen- kilöstöliikuntatapahtuma. Samalla innolla päätettiin kokeilla myös ensimmäistä kertaa henkilöstön liikuntakampanjaa. Juhlat ja koko juhlaviikonloppu menivät hienosti. Vieraiden joukossa oli jo har- maantuneita herroja, jotka muistelivat edellisten vuosikymmenten SAKU-toimintaa. Koin, että pystyimme juhlan avulla osoittamaan arvostuksemme näiden SAKU-aktiivien työlle. Samalla tuntui vah- vasti siltä, että oltiin jo jonkin uuden äärellä. Uusi vuosikymmen toisi SAKU ry:lle uusia tehtäviä ja työmuotoja. K u n ikää tulee enemmän, viikot, kuukaudet ja jopa vuodet tun- tuvat kulkevat aiempaa nopeammin. Tämän tunteen tunnistaa var- maan aika moni. Olen kuullut tälle ilmiölle ihan uskottavan kuuloi- sen selityksenkin. Lapsena pienetkin asiat voivat olla isoja. Lapsen elämä on täynnä uutta ja ihmeellistä: mieleen jääviä kokemuksia ja hartaasti odotettuja elämyksiä. Erilaisia huippuhetkiä on arjessa paljon. Aikuisen elämä taas on tasaisempaa. Arkista puurtamista, joulu, arkista puurtamista, juhannus, arkista puurtamista – ja miten ihmeessä voi taas jo olla joulu? Kiitos ja onnea sakulaiset! Mutta nyt on juhlan aika. On aika pysäyttää hetkeksi arkinen puur- taminen ja hidastaa ajan kulkua. On aika pysähtyä katsomaan taak- sepäin, mitä kaikkea on saatu yhdessä aikaan. On aika kiittää ja kehua: SAKU-yhteyshenkilöt, kisahuoltajat, tapahtumien järjestäjät ja osallistujat, verkostomme monipuoliset toimijat, luottamushen- kilöt ja SAKU ry:n toimiston väki: olemme osa sakulaista historiaa, olemme vieneet viestikapulaa taas vuosikymmenen verran eteen- päin. Lämmin kiitos teille kaikille ja onnea ja menestystä SAKU ry:lle tuleville vuosikymmenille! S aija S ippola toiminnanjohtaja SAKU ry Tämän lehden välissä ilmestyy liite, johon on kerätty sakumaisia tositarinoita menneil- tä vuosilta. Ne kuvaavat hyvin toiminnan merkityksellisyyttä ja sitä SAKU-henkeä, SAKU matillisen KOULUTUKSEN m a ry hyvinvoinnin A S IA L L A ry on iluliitto, SAKU lttuuri- ja urhe ku innin n vo se vin uk hy ut kä matillisen koul uurijärjestö se S u o m e n am kunta- ja kultt lii a om n se koulutuk ammatillisen saatio teistyöorgani yh n ise äm ist stäjää ed utuksen järje matillisen koul am 65 nä ne se • jä ssä 125 000 toiminnan piiri • opiskelijoita irissä 19 000 ä toiminnan pi • henkilöstö sen kentästä opis- isen koulutuk ksi ammattiin 90 % ammatill tuttu esimerki lis al kult- os rs- ä ilt sta • kattaa noin te KU htumiin tai SA mukana? Onko rkou- stön kisatapa t toiminnassa to ilö lu tu ol nk i ta he et , ol in sto ih ko ko Jo uskilpailu hyvinvointiver tteesta nnan mestaru työkykypassi, ia löydät osoi kelevien liiku mattiosaajan am ko tisia ja tuloks at uu , Ov ta ? in sis ih uk lu ut ai ul ilp ko ik ja ur tu htumista ja? Infoa tapa lutukset tuttu t. ne y. w w w .s ak ur joka vetää mukaansa aina uusia toimijoita. Hyviä juhlavuoden lukuhetkiä tarinoiden parissa! SAKU ry ja SAKU stars ovat myös FACEBOOKISSA . VIERAILE s i v u i l l a m m e ja päivitä TIETOSI ajankohtaisista tapahtumista, kurkkaa K U VA G A L L E R I O I TA M M E ja vaikuta keskustellen ja kommentoiden. Kaveripyyntö sinulle ON LÄHETETTY! 3