SAKU ry | Action! 1/2021 | Page 17

Opiskelijat Janika Kirkanen ja Miia Salminen Ammattiopisto Luovista kohdattiin SAKU ry : n kaksipäiväisessä harrastetutorkoulutuksessa 9 .-10.11.2020 Liperissä .
Mistä täällä on kysymys ? Täällä koulutetaan tutoreita ja annetaan hyviä vinkkejä toimia tutoreina .
Millaisella porukalla tulitte paikalle ? Meitä on suhteellisen iso porukka , n . 15 henkeä opiskelijoita eri aloilta ja vuosikursseilta . Asumme kaikki täällä asuntolassa . Olemme kaikki erilaisia persoonia ja tulemme hyvin toimeen toistemme kanssa . Lisäksi mukana on meidän tutorohjaajamme .
Mikä sai teidät lähtemään mukaan ? Janika : Se että olen kiinnostunut . Peruskoulussa jo kiinnosti , mutta olin arempi , enkä uskaltanut lähteä silloin mukaan tukioppilastoimintaan . Haluan järjestää tapahtumia , vaikuttaa asioihin ja olla ihmisten kanssa tekemisissä . Haluan kehittää yhteisöllisyyttä ja ryhmässä toimimista . Ne eivät ole olleet minulle vahvoja osaalueita , joten niitä pystyy kehittämään tutortoiminnan avulla .
Miia : Kati-ohjaaja ehdotti minulle , että lähtisin mukaan . Lähdin mukaan , että tutustuisin uusiin ihmisiin . Tässä porukassa minut hyväksytään sellaisena kuin olen .
Mitä kerrot tapahtumasta parhaalle kaverillesi ? Janika : Kertoisin , että täällä pystyy parantamaan omia sosiaalisia taitoja . Koulutuksessa olemme käyneet läpi tutortoiminnan perusasioita , tehneet ryhmätöitä , harjoitelleet esiintymistä ja ohjaamista sekä kehittäneet omaa tutortoimintaa . Miia : Täällä koulutetaan tutoriksi . Täällä on ollut mukavaa ja on saanut lisävinkkejä , miten toimia jatkossa tutorina .
Millaisen tapahtuman kehittelisit itse opiskelijoille ? Janika : Sellaisen tapahtuman , missä tutorit tekisivät eri aktiviteetteja ja esittelisivät tutortoimintaa muille opiskelijoille . Miia : Uusille opiskelijoille kotailta , jossa voi paistaa lettuja ja viettää yhdessä aikaa .
Liperi
SAKU ry järjestää virtuaalikahveja SAKU ry : n toimintaan ja hyvinvointiin liittyvistä mielenkiintoisista teemoista . Vuoden ensimmäisessä kohtaamisessa esiteltiin lajeina SAKUgames-tapahtuma ja toistovoimapunnerrus sekä kuultiin asiantuntijaluento kuntodopingista . Saskyn e-urheiluohjaaja Oscar Kivikoskea kiinnostivat sekä e-urheilun mahdollisuudet SAKUgames-tapahtumassa että kuntodoping urheiluvalmennuksen näkökulmasta .
Mistä täällä on ollut kysymys ? Päästiin kuulemaan ja tutustumaan paremmin opiskelijoille suunnattuun monilajitapahtuma SAKUgamesiin , toistovoimapunnerruksen saloihin sekä kuntodopingin maailmaan : statistiikkaan , ongelmakohtiin ja riskitekijöihin .
Miksi innostuit tulemaan kuulolle ? Halu oppia uutta . Eniten kiinnosti kuulla SAKUgamesin sisällöistä ; onko e-urheilupuolta osana lajitarjontaa . Kuntodopingasiat kiinnostavat itseä perinteisen urheiluvalmennuksen ja e-urheiluvalmennuksen näkökulmista .
Mikä sisällöistä jäi erityisesti mieleen ? Konkretia kuntodoping-asioista . Saimme paljon uutta tietoa Suomen ja muiden pohjoismaiden lainsäädännöstä , mielenkiintoista asiaa substanssien distribuutiosta ja eri käyttäjätyypeistä . Arvokasta , opettavaista tietoa .
Mitä SAKU ry : n tapahtumat antavat sinulle ? SAKU ry : n tapahtuvat antavat minulle uutta tietoa , uusia kokemuksia ja tuttavuuksia . Mielenkiintoisia näkökulmia ja elämyksiä .
Mihin suuntaan SAKU ry : n tapahtumia tulisi mielestäsi kehittää ? Tapahtumatarjontaa tulisi yhä jatkaa monialaisemmaksi : ottaa huomioon uudet trendit , tarjota jokaiselle mahdollisuus näyttää oma osaamisensa . Tarjota tämän päivän kaltaisia mielenkiintoisia kokonaisuuksia lisää .
Miksi kannattaa lähteä ? Janika : Jos vähääkään kiinnostaa , niin kannattaa lähteä tutoriksi . Jos on omia kehittämiskohteita , joita haluaa parantaa , niin tutorina pystyy kehittämään osaamisalueitaan . Jos haluaa työskennellä ihmisten parissa ja kehittää toimintaa muille .
Miia : Että saisi uusia kokemuksia .
Päivän fiilistähdet ( asteikolta 1 – 5 ): Janika : ***** Miia : *****
Millainen on , kuvaa yhdellä sanalla :
SAKU ry : Janika : Mielenkiintoinen Miia : Opettavainen Tapahtuman meininki : Janika : Mahtava Miia : Hyvä ( peukku ) Osallistujat : Janika : Eloisa Miia : Ryhmähenki Päivän fiilis : Janika : Huippu Miia : Kiinnostava
Tapahtuman fiilistähdet ( asteikolta 1 – 5 ): **** 4 tähteä . Erinomainen kokonaisuus , mutta olisi tarjonnut yhä vuorovaikutteisempaa keskustelua kontaktitoteutuksena . Jokainen ymmärrämme kuitenkin tämänhetkiset puitteet , yhteen hiileen puhaltamalla pidetään toisistamme huolta .
Millainen on , kuvaa yhdellä sanalla :
SAKU ry : Monialainen Tiimin meininki : Osaava Osallistujat : Aktiivisia Fiilikseni : Innokas
17