SAKU ry | Action! 1/2020 | Page 7

sellainen itsevarmuus vai mikä se oli, mutta päätin osallistua sarjaan. SAKU ry tekee mahtavaa ja esimerkillistä ennaltaehkäise- vää työtä. Sitä jää aina miettimään, että mitä ennaltaehkäi- Viimeisenä vuonna kisat olivat tosiaan meidän omassa sevä työ on. Pienet jutut, tai ei todellakaan pienet jutut, vaan koulussamme, jossa oli tosi paljon meidän omia opiskelijoita jutut, joita et välttämättä ajattele, niin miten isoja asioita katsomassa. Päätin osallistua yksinlauluun, ja niin siinä kävi, ne voivatkaan olla. SAKU ry tarjoaa sellaista tukitoimintaa, että en päässyt edes toiselle kierrokselle. Kuitenkin se hetki, joka oikeasti ehkäisee syrjäytymistä, mikä on yksi meidän yh- kun esitys oli ohi ja olin tehnyt sen, oli se onnistumisen ko- teiskuntamme pahimpia ongelmia. Ja lisäksi SAKU ry tukee kemus. Pystyvyyden tunne, jonka jälkeen tein sellaisen Tee- ja edistää hyvinvointia. Nämä hyödyt eivät missään nimes- mu Selänne -tuuletuksen. Siinä hetkessä, kun tuo tuuletus- sä jää yksilötasolle, vaan ne heijastuvat koko yhteiskunnan pumppaus tapahtui, niin aivoissa tapahtui sellainen klik ja hyödyksi. Sinun ja minun hyödyksemme, pitkällä aikavälillä pysyvä muutos. Sama pysyvä muutos on edelleen siellä. Minä ja pitkällä katseella. Sen takia haluan itse kiittää suures- en ennen sitä koskaan ollut laulanut kenenkään edessä. Sit- ti SAKUa ja kaikkia tahoja ja henkilöitä, jotka olette olleet ten samana vuonna pääsin esiintymään meidän koulumme vahvistamassa SAKUn toimintaa. Te olette olleet tosi iso tuki kevätjuhlassa. Sen jälkeen olen vetänyt tuntemattomille ja minulle ja tuhansille tai seitsemänkymmenen vuoden aikana tutuille vaikka mitä balladeja ja serenadeja. Tuollaisia jut- kymmenille- ja sadoilletuhansille nuorille. Toivon, että SAKU tuja tulee mieleen SAKUstarseista. Ne ovat tosi isoja juttuja ry tulee tarjoamaan näitä nuorille merkittäviä hetkiä vielä minulle. vähintään seuraavat 70 vuotta. S A K U ry tekee ty ö t ä Vieraskynän teksti on Tommi Mäntysalon SAKU ry:n 70-vuo- hyvinvoinnin e d ist ä miseksi tisjuhlaan kirjoittama juhlapuhe. Tommi on osallistunut Ikävä kyllä ammattikoululaiset ovat riskiryhmä, jos lähde- SAKUstars-kisoihin vuosina 2014-2016. Kisaestradeilla hänet tään miettimään sosiaalisia terveyseroja ja vertaamaan am- nähtiin yhteensä yhdeksässä eri lajissa. mattikoululaisia lukiolaisiin tai korkeakoululaisiin. Ihan kun puhutaan terveyskäyttäytymisestä ja terveydentilasta. Tuol- laiset suuret terveyserot eivät ole eettisesti tai poliittisesti hyväksyttäviä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa me pyydäm- me tasa-arvoa. Sen takia SAKU ry:n tekemä kohdistettu tuki on kultaakin arvokkaampaa. Me tarvitsemme sitä. Kasvatustieteen opiskelija Kuvat: Mika Kanerva ja SAKU ry:n arkisto 7