Kiinnostukseni tuomaritehtäviin alkoi senaikaisen kennelkerhon vaikuttajan
Ilpo Kailion opissa. Sain paljon oppia, ja kiinnostus senkun kasvoi ajan myötä,
yhä edelleen nautin arvostella halukasta ja osaavaa paria kokeissa.
Haastavimmat tuomaroinnit yleensä tulee käyttäytymiskokeessa, ja
alaluokissa. Itse arvostan osaavaa paria, joka myös on tutustunut sääntöihin,
nykypäivänä näkee turhan paljon suorituksia, jotka eivät ole koeohjeen
mukaisia.
Mieleenpainuvia kokemuksia on
monia, onhan ne mainioita hetkiä
kun sekä ohjaaja että koira
yrittävät parhaansa, onnistuvat, ja
se yhteinen iloitseminen paistaa
molemmista, hienoja hetkiä.
Yksi mielenpainuva kokemus
tapahtui
itse
asiassa
kennelkerhon
jälkikokeessa
monia vuosia sitten.
Olimme ratamestarin kanssa lähettämässä kilpailijaa jäljelle ja koira lähtee
innokkaasti matkaan, ottaa jäljen, mutta kaavion mukaan takajälki, huudan
kilpailijan takaisin janalle, jolloin ohjaaja kääntää koiraansa, koira
haluttomasti tulee, mutta koittaa kuitenkin päästä uudestaan takajäljelle…
Tätä jatkuu jonkun aikaa, kunnes ratamestari huomaa, että koira onkin
oikealla jäljellä, ja mulla on kädessä väärä kaavio… Tästä kuitenkin selvitään,
koiran annetaan lähteä alun perinkin haluamaansa suuntaan, ja kepit
löytyvät. Ohjaajan kanssa juteltuani ja pahoiteltuani tilannetta tästä
kuitenkin selvittiin kunnialla.
Vaikka en tänä päivänä muiden
tehtävien
takia
juurikaan
ehdi
osallistumaan kennelkerhon toimintaan,
toivotan kaikille aktiivista syksyä hienon
harrastuksen parissa.
Jouni