Tällä tavalla ajateltuna muuttuvapolttovälisten objektiivien käyttö tekee kuvaamisesta monimutkaisempaa, kun varsinkin nopeasti muuttuvissa tilanteissa on hallittavana monia vaihtuvia tekijöitä Joissain tapauksissa zoomit ovat toki ainoa järkevä
vaihtoehto, kun esimerkiksi rajatulta kuvausalueelta pitää saada keskenään erilaisia
kuvia.
Oman aktiivisen valokuvaamisen alkuvaiheessa parin zoomin jo löytyessä kameralaukusta päätös ensimmäisen kiinteän objektiivin hankinnasta syntyi pitkällisen pohdiskelun jälkeen. Kovin pitkään kiinteän polttovälin tuomaa muutosta ei tarvinnut
murehtia, koska selkeästi paremman valovoiman sekä jollain tavalla yksinkertaistuvan kuvaustyylin ansiosta kiinteillä optiikoilla kuvaamiseen tottui yllätävänkin nopeasti. Ensikosketuksen jälkeen kiinteäpolttovälisten objektiivien valikoima on hitaasti
karttunut, ja uudet putket ovat tavanneet olla edeltäjiään pidempiä.
Toisinaan objektiivikeskusteluissa tulee esille argumentti, jonka mukaan kiinteä lasi
ohjaa kuvaamaan tietyllä, kuvaajan etukäteen valitsemalla tavalla. Käytännössä tämä myös pitää paikkansa. Zoomin kätevyyteen juurtuneeseen kuvaustyyliin rajoite
saattaa tuntua kieltämättä pelottavalta. Asian kääntöpuoli on se, että kuvatessa tiedostaa paljon aktiivisemmin kullakin hetkellä käytössä olevan kuvakulman, ja kuvaustilanteita alkaa varsin nopeasti hahmotella tämän rajoituksen puitteissa. Samanlaisena pysyvä kuvakulma herättelee suunnittelemaan otettavia kuvia jo ennen kuin
suljinta on laukaissut ensimmäistäkään kertaa. Yksinkertaisia esimerkkejä tästä voisi
olla agilitykuvien näkökulmasta harkinta siitä, haluanko ratakuvan, jossa kohde on
osana suurempaa ympäristöä, vai pyrinkö rajaamaan koiran ja ohjaajan mahdollisimman lähelle toisiaan tiivistä, dynaamista kuvaa varten. Valittu polttoväli ei tietenkään poissulje erilaisten kuvien ottamista, mutta jo kuvakulman sekä rajauksen
luonteen tiedostaminen auttaa valmistautumaan ja reagoimaan paremmin halutulle
kuvalle otolliseen hetkeen.
Mitä kuvaan sitten pitäisi saada? Tämä riippuu tietenkin jokaisen valokuvaajan henkilökohtaisesta näkemyksestä ja tyylistä. Useimmat agilityvalokuvat voidaan jaotella
karkeasti kahteen eri tyyppiin: koira yksin, tai koira ja ohjaaja samassa kuvassa. Selvästi useimmissa kuvissa on mukana koira, mikä on helposti perusteltavissa lajin
säännöillä: koira käynnistää ja pysäyttää ajanoton, ja koiran suorituksesta tuomitaan
mahdollisia virhepisteitä. Ohjaajan tehtävänä on saada sääntöjen puitteissa ohjattua
koira etenemään oikeaa ja sopivinta linjaa radan läpi. Ohjaajan virheet eivät välttämättä vaikuta suorituksen tulokseen millään tavalla. Miksi siitä huolimatta ohjaajalla
on agilityssä suuri merkitys?
RikSun raKKi
37