Tanja Pekkalainen ja Cindy
Cindy on pian vuoden täyttävä käyttölinjainen kultainennoutaja narttu. Tanjan laumaan kuuluu myös kultainennoutaja Daisy (pian 6v), joka sai TVA-tittelin vuonna
2010. Koiratanssin HTM-valion arvon he saivat viime vuonna (2013). Pari on ollut
kolmisen vuotta Suomen koiratanssin maajoukkueessa mukana. Tällä hetkellä Tanja
kisaa Daisyn kanssa Koiratanssin Freestyleä VOI luokassa ja RallyTokoa MESluokassa. Omaksi ilokseen pari kertoo treenaavansa nomea sekä agilityakin ovat
harrastaneet. Niin ja kuulemma ne "pakolliset" näyttelyt on tullut käytyä, jotta valion arvot eivät jää siitä kiinni.
Cindy on nuoresta iästä huolimatta ehtinyt käydä jo tokokokeessakin saaden hienosti ALO1- tuloksen. Nyt koirakko tähtää AVO-luokkaa kohti. Tanjan mielestä toko
on erittäin hyvä pohja kaikelle harrastamiselle, joten tämän takia on halunnut
aloittaa tästä lajista. "Tottelevaisen koiran kanssa on ilo työskennellä. Ja: minä tykkään viilata sitä pilkkua ;) Mutta, Toko ei ole tosikkomaista missään nimessä - vaan
hauskaa!" Tanja kertoilee.
Tämänkin koirakon mielestä ryhmätreenien hyvänä puolena on häiriön saaminen
treeneihin. Koetilanne ei ole koiralle sitten mikään erikoinen juttu, koska on jo tottunut häiriöön. Tanja pitää häiriössä treenaamista varsinkin Cindyn kohdalla erittäin
tärkeänä, koska nuori koira on aika häiriöherkkä. Ryhmässä voi vaihtaa ajatuksia ja
auttaa toisiansa etenemään.
Tanja treenaa normaalisti noin 2-5 kertaa viikossa hieman riippuen muistakin aikatauluista. Elämään kun mahtuu muutakin kuin koiraharrastamista. Ryhmässä Tanja
treenailee noin 1-3 kertaa viikossa ja itsekseen 2-4 kertaa viikon aikana. Tanja kertookin, että hänellä on kaksi erittäin työintoista koiraa ja ne kaipaavat tekemistä ja
virikkeitä. Lisäksi Tanja pitää koiraharrastamista tärkeänä itselleen: "Se on minulle
kuitenkin SE juttu, jossa ajatukset eivät pyöri arkisissa asioissa".
Tavoitteena Tanja listaa vuodelle 2014 kisaamisen Cindyn kanssa tokossa AVOluokassa keräten kolme 1-tulosta eli saaden TK2-koulutustunnuksen.
RikSun raKKi
26