ALO-AVO Tokovalmennusryhmä
eli RSKK:n tokovalmennusryhmä II esittäytyy
Teksti: Katri Leisti
Kuvat: Katja Kyrö
Syksyllä 2013 perustettu ryhmä on tarkoitettu tavoitteellisesti tokoa harrastaville
ja ryhmän tarkoitus on toimia itseohjautuvasti. Ryhmällä on kaksi kouluttajaa:
Laura Saari ja Sanna Hyytiäinen. Kouluttajat eivät kuitenkaan aina ole paikalla,
vaan ryhmän on tarkoitus suunnitella omat treeninsä sekä ohjata
että auttaa kanssatreenaajia.
Kaikki ryhmäläiset eivät aluksi
tunteneet toisiaan, joten alku oli
enemmän ja vähemmän tutustumista toisiimme ja ryhmän koiriin.
Aika pian ryhmän henki alkoi kehittyä ja vaikka suurin osa ryhmäläisistä onkin vielä "tokourien"
alussa, niin kummasti sitä vaan on
tarttunut takataskuihin hienoja
ideoita ja oivalluksia, joita on
päästy jakamaan ja löydetty ratkaisuja joskus pieniin ja joskus
suuriin toko-ongelmiin. Ryhmässä
on virallisesti 11 jäsentä, mutta
aktiivikävijöitä on noin seitsemän,
riippuen hieman kerroista.
RikSun raKKi
24