Pysytään pinnalla | Page 2

2

3

1

ESIPUHE

Pysytään pinnalla oli nimenä tuottavuutta ja työhyvinvointia kehittäneelle ESR-rahoitteiselle hankkeelle, jota toteutettiin 1.3.2018-29.2.2020. Mukana oli 40 mikro- ja pk-yritystä eri puolilta Suomea. Tämän verkkolehden avulla sinun on mahdollista tutustua osaan näistä kehittämistarinoista.

Mukana oli hyvin erilaisia ja -kokoisia yrityksiä, koska määritellyt kohderyhmämme olivat keskustan kivijalkaliikkeet, kiinteistö- ja isännöintialan yritykset sekä teollisuuden pk-yritykset. Yhteistä kehittämiselle oli kuitenkin pyrkimys parantaa yksilön ja organisaa-tioiden muutoskyvykkyyttä eli resilienssiä. Kehittämisprosessin aikana tehdyistä kokeiluista oli löydettävissä kolme teemaa: oppimiskyky, toimijuus ja työhyvinvointi. Tätä jaottelua seuraa myös lehden sisältö.

Työelämän muutostahti on nopeaa. Muutoksia ajavat esimerkiksi markkinatilanne, digitalisaatio ja muuttuvat asiakastarpeet. Uudistuminen on jokaisen yrityksen elinehto ja muutoskyvykkyyttä on mahdollista kehittää. Työryhmämme tavoitteena oli, että tämä julkaisu sisältöineen toimisi yrittäjille innostajana ja innostus johtaisi uusien toimintatapojen kokeiluihin sekä niistä oppimiseen. Kehittämisen iso päämäärä on parempi työelämä, mutta sitä kohti on mahdollista kulkea jo pienillä arjen teoilla.

Ensimmäinen pieni teko voi olla tähän lehteen tutustuminen. Olemme liittäneet juttuihin linkkejä, joista lukija pääsee halutessaan syventymään aiheeseen erilaisen verkkomateriaalin avulla. Selaile tai syvenny, pääasia on, että löydät inspiraation kehittämiseen.

Anu Raulo

Projektipäällikkö, Pysytään pinnalla -hanke

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Sisällysluettelo

OPPIMISKYKY

Asumisen tulevaisuus

tehdään valinnoilla - s. 8

Oppimiskyvykkyys apuna yrittäjän arjessa - s. 12

Mieltä painavat rästityöt

hallittaviksi - kokeiluna ajan varaaminen itseltä - s. 14

Yrittäjälle hyvinvointia ajankäytön hallinnalla - s. 16

TOIMIJUUS

Henkilöstön osallistaminen kehittämisen tukena - s. 20

Aluehuoltoyhtiöille uusi yhteinen sivusto yhdessä tekemällä - s. 22

Yhteistyöstä voimaa ja näkyvyyttä keskustan putiikeille - s. 24

Opiskelijoiden ideat ja resurssit yksinyrittäjän tukena - s.26

Esimiestyö avaimena

muutokseen - s. 28

TYÖHYVINVOINTI

Työntekijöiden hyvinvointi luo perustan koko yrityksen selviytymiskyvylle - s. 34

Työhyvinvointi ja työturvallisuus vaikuttavat resilienssiin - s. 36

Toimistotyöpisteessä työhyvinvointia edistämässä - s. 39

Yksinyrittäjä puurtamista

vastaan - s. 41

Kuren yrittäjät uskovat intoon, hyvinvointiin ja hyvään

yhteistyöhön - s. 42