MITÄ KUULUU FUKSI?
Kirjoittanut: Anni Heinikoski
P
opiskelijat ovat keskenään kollegoita: toista autetaan
ja tuetaan, jokaisen onnistumisista tulee iloita. Itsensä
vertailu muihin vie turhaan energiaa ja opiskelumotivaatiota mahdollisen epäonnistumisen koittaessa.
6. Mikä kokemus/asia on jäänyt erityisesti mieleen
fuksivuodelta?
uteron haastatteluosuus jatkuu vielä yhden
haastattelun verran. Nyt ääneen päästetään Anni Hartama, joka oli mukana muun
muassa fuksisuunnistuksessa hyvin menestyneessä joukkueessa.
1. Miten on vuosi mennyt?
Ehdottomasti fuksisuunnistus. Syksyn fuksisuunnistus oli erinomainen tilaisuus kasvattaa yhteishenkeä
Mukavissa merkeissä, tosin hyvin nopeasti. Fuksivuo- vielä melko tuoreiden kurssikavereiden keskuudessa.
si on ollut niin työntäyteinen ja tapahtumarikas, ettei
tässä pahemmin ole ehtinyt miettimään ajan kulua!
7. Mitä tekisit toisin vai ootkos ollu jämy ja tehnyt
vain oikeita valintoja? ;)
2. Mikä on ollut mukavinta, mikä ikävintä?
Seuraavaa vuotta ajatellen pyrin pyhittämään enemEhdottomasti mukavinta on ollut uusien ihmisten ta- män aikaa lähimmäisilleni. Olen uurastanut toisinaan
paaminen. En olisi voinut edes haaveilla näin hyvästä niin kovalla tahdilla, että olen saattanut kokonaan sifuksiporukasta, myös OYY:n edustajistossa toimimi- vuuttaa esimerkiksi poikaystävälleni tarkoitetun yhsen kautta olen saanut mahdollisuuden tutustua mitä teisen ajan. Koskaan ei saisi olla niin kiire, ettei voisi
erilaisemmista taustoista ja elämäntilanteista tuleviin hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan toista ja olla läsnä
ihmisiin. Ikävintä on ollut tämän kevään jatkuva itse- arjessa.
näinen työskentely normaalien luentojen sijaan.
8. Mitkä paikat Oulussa jokaisen täytyy kokea?
3. Onko opiskelu vasta