PUHEENJOHTAJALTA
K
evät on ehdottomasti suosikki vuodenaikani.
Rakastan sitä tunnetta, kun saa herätä valoisuuteen, tuntea auringon lämmittävän ja ajaa pyörällä
ilman nastarenkaan ropinaa. Kaikkea tätä saa tehdä
myös kesällä, mutta erona kesään on se, että keväällä
kaikki tuntuu ensimmäiseltä kerralta. Ensimmäisistä
lämmittävistä auringonsäteistä osaa nauttia, kun niitä ei ole tuntenut pitkän talven aikana. Valoisuus on
ihmeellistä, kun on tottunut siihen, että aamut ja illat
– ja välillä päivätkin – vietetään säkkipimeässä. Puhumattakaan siitä, kun ei tarvitse pelätä pyöräillessä
sydän kurkussa kaatumista.
Hetkessä eläminen korostuu keväisin. Kun kaikki
tuntuu uudelta ja ihanalta, on helppoa pysähtyä hetkeen. Sitä taitoa olisi tärkeää kuitenkin harjoittaa vuodenajasta riippumatta. Meillä opiskelijoilla ja työssäpuurtajilla ajatus suuntautuu usein tuleviin päiviin,
viikkoihin ja kuukausiin tenttien ja deadlineaikataulujen määrittämänä. Elämä muuttuu preesensistä ”sitku”-muotoon. Odotamme sitä maagista päivää, kun
kaikki velvollisuudet on suoritettu ja elämä napakasti
paketissa. Sitä päivää vaan tuskin tulee, vaikka taikoihin haluaisikin uskoa. Tai jos tuo tunne pääsee joskus
yllättämään, kestää se noin 45 minuuttia, kunnes keksii jotain uutta stressattavaa.
Siksi juuri tässä hetkessä on hyvä. Voi heittää jalat
pöydälle ja juoda kupin kahvia. Tehdä pakollista pahaa ja jakaa hyvää mieltä ympärilleen. Antaa sen sisäisen auringon paistaa ja heittäytyy hetkeen. Yrittää
löytää jokaisesta pienestä asiasta pienen kevään, sen
ensimmäisen kerran tunteen. Niin kuin taannoin
eräät vanhemmat ja viisaammat opettivat: tentti on
kolme kertaa vuodessa, vappu vain kerran.
Ihanaa ja railakasta kevättä, kesää, syksyä ja talvea
2