LOGOPEDON KEITTIÖSSÄ
K
erää wappuna kaverit kasaan ja järjestäkää yhdessä wappubrunssi! Perinteisen siman,
munkkien ja nakkien lisäksi tässä on muutama idea tarjottavaksi. Panostakaa tarjoiluun
esimerkiksi värikkäiden ilmapallojen, serpentiinien ja kertakäyttöastioiden avulla. Ilmojen salliessa siirtykää piknik-vilttien ja korien kanssa brunsseilemaan raikkaaseen ulkoilmaan.
Kirjoittanut ja reseptit laatinut: Aino Pöykkö
Kookospallot
3 dl kaurahiutaleita
1dl kookoshiutaleita
1dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 mg margariinia
1rkl kylmää vettä
Pinnalle:
n. 1 dl kookoshiutaleita
Mittaa kulhoon kuivat ainekset ja sekoita ne keskenään. Paloittele joukkoon margariini ja sekoita nyppien tasaiseksi. Lisää lopuksi vesi. Pyörittele taikinasta
pienen lihapullan kokoisia palloja ja kierittele pallot
kookoshiutaleissa. Koveta ja säilytä jääkaapissa.
Aamun suklaaviettelys (1-2 annosta)
1,5 rkl chian siemeniä
0,5 dl kaurahiutaleita
Virkistävä ja eheyttävä jäätee
1 banaani
n. 1,5 dl suklaakaurajuomaa
1l vettä
1tl tummaa kaakaojauhetta
muutama pussi/pari rkl irtoteetä
Päälle esim. marjoja/kookoslastuja/pähkinöitä oman
2 rkl hunajaa
maun mukaan
1 sitruunan mehu
sokeria oman maun mukaan
Turvota ensin chian siemeniä kaurajuomassa. Sitten
1-2 appelsiinia viipaloituna
sekoita loput ainekset keskenään ja laita jääkaappiin
1 lime viipaloituna
tekeytymään yön yli. Nam!
jäitä
LUP
L
A
G
a
IKA
akk
Valmista tee normaalisti. Vinkki! Laita pieniä palasia
inkivääriä mukaan makua antamaan. Jäähdytä. Lisää
viipaloidut lime ja appelsiini sekä jääpalat teen joukkoon. Sekoita ja nauti!
n
L
uide
i
h
m
r
ä
e
ss
by T
eivä äälle?
l
o
ip
ust
alle
luu
o ju alle va
k
u
u
u
k
lle
n
lu
pää
usto
Kuu aineste