oli mukavaa ja sen aikana pääsi havainnoimaan puheterapeutin ja yhteistyötahojen työtä. Nelosen kevään
puolestaan olin vaihdossa Maltalla, mikä oli yksi opiskeluaikani parhaista päätöksistä. Viides opiskeluvuosi
on kulunut gradun parissa ja viimeisten opintosuoritusten loppuun saattamisessa. Nyt onkin jo helppo antaa ajan kullata muistot.
jumalia. Eipä ole jumalainen olo nyt itsellä, ehei. Nyt
ymmärrän, että viiden vuoden aikana päähän päntätty
tieto opitaan todellisuudessa vasta töissä, kun teoriassa
opitut asiat tulevat eteen oikeiden asiakkaiden muodossa. Sen vuoksi hyväksyn oman puutteellisuuteni
ja luotan siihen, että oppimisprosessi tulee jatkumaan
koko elämän.
Hienoimpana muistoihin jää kuitenkin itse opiskelijaelämä: ystävystyminen luokkakavereiden kanssa, ja
uusien tuttujen löytäminen eri aloilta. On ollut kivaa
tutustua logopedeihin useilta eri vuosikursseilta, sillä kuka tahansa saattaa olla tuleva kollega muutaman
vuoden kuluttua. Viiden opiskeluvuoden aikana on ehtinyt tutustua myös satoihin eri alojen opiskelijoihin,
kun on lähtenyt rohkeasti kaikkeen mukaan. Yliopistomaailmassa on niin helppo kokeilla järjestötoimintaa,
harrastuksia, ja käydä tapahtumissa ja bileissä. Tunnen
nyt useita arkkitehtejä; tiedä vaikka joku heistä suunnittelisi minulle tulevaisuudessa talon. Kaveripiirissäni
on tietoteekkareita, joille olen jo tähän mennessä vienyt jumiin menneen läppärini korjattavaksi.
”Loppuvaiheen opiskelijan yleisin
katumuksen aihe ei todellakaan ole
’olisinpa opiskellut ahkerammin’,
vaan se, ettei nauttinut opiskelijaelämästä enemmän.”
Me logopedit olemme äärimmäisen onnekkaita siinä
mielessä, että opiskelemamme ala on mielenkiintoinen
ja palkitseva. Pääsemme auttamaan ihmisiä kommunikoimaan paremmin, mikä voisi olla hienompaa? Meille
myös riittää töitä niin paljon, että saamme valita parhaat
päältä. Kaikki tämä vieläpä hyvällä palkalla (kunhan
muistetaan sellaista vaatia työstämme). Siinä vaiheessa,
kun opiskelu tympii, voi taputtaa itseään selkään siitä,
kuinka onnekas on ollut valitessaan omaa alaa, ja päästessään näin pitkälle. Jos opiskelu ihan oikeasti takkuilee, on myös ok ottaa vaikka välivuosi kesken opintojen
ja lähteä rinkka selässä Etelä-Amerikkaa kiertämään.
True story, ja kyseinen henkilö palasi vuoden jälkeen
entistä motivoituneempana takaisin logopedian pariin.
Töitä ehtii tehdä monta kymmentä vuotta, mutta opiskeluaika on useimmilla meistä lyhyt ja ainutlaatuinen.
Nautitaan siis siitä!
Loppuvaiheen opiskelijan yleisin katumuksen aihe ei
todellakaan ole ”olisinpa opiskellut ahkerammin”, vaan
se, ettei nauttinut opiskelijaelämästä enemmän. On tuijottanut liikaa lukujärjestystä ja jättänyt muun elämän
jäähylle. Jotenkin sitä välillä meinaa unohtaa, ettei logopedian opiskelu ole yhtä kuin koko elämä, vaan ainoastaan yksi osa sitä. Opiskelijaterapiat ja muu käytännön tekeminen ovat olleet opintojen parasta antia,
kun taas tentit ja kirjalliset työt eivät aina ole hulluna
motivoine