Putero | Page 6

Vitosvuosikurssilaisen MUISTELMAT Kirjoittanut Anna Kemppinen Kaveriporukalla järjestetty kämppäappro on yksi opiskeluajan hauskimmista muistoista. M itä on jäänyt mieleen viidestä opiskeluvuodesta, kun logopedian opinnot ovat lähes lopussaan? Itse opiskelusta on lähinnä hämäriä muistikuvia, jotka sulautuvat yhteen. Fuksivuosi taidettiin istua peruskurssien luennoilla ja suorittaa tenttejä. Kakkosvuodesta jäi mieleen kiti-ryhmän ohjaaminen, fonetiikan tutkimuskurssi ja ensikontaktiterapia, joka jännitti maailman eniten. Kolmosella kirjoitettiin muistaakseni esseitä, esseitä ja vähän lisää esseitä, ja kandi tuntui muka Mount Everestille kiipeämiseltä. Jälkikäteen katsottuna siitä otti tietenkin ihan turhaan stressiä. Eräskin vuosikurssini supertyttö kirjoitti kandinsa lopulta noin viikossa ja sai siitä kolmosen. Nelosvuosi oli itselle koko opintojen rennoin: syksyllä kiertoharjoittelussa 6