VAIHTO-OPISKELUN ABC
Kirjoittanut: Senni Mäkelä ja Janita Saastamoinen
MINNE?
Logopediassa valmiilla sopimuksella olevia Erasmus vaihtokohteita on suhteellisen vähän, jos haluat opiskella englanniksi. Perinteisiä vaihtokohteita ovat esimerkiksi Ruotsi
ja Malta. Omia freemover paikkoja toki kannattaa etsiä esimerkiksi Asia exchangen sekä
omien hakujen kautta. Tsekkaa yliopiston sivuilta kaukokohteeet, joihin yliopistoilla on
jo valmiita sopimuksia!
MILLOIN?
Vaihtoon on perinteisesti ollut helpoin lähteä 4.vsk keväällä, mutta esimerkiksi Belgiassa valmis englanninkielinen jakso sopisi kursseiltaan paremmin 2.vsk opiskelijalle.
Opiskelijavaihdosta kiinnostuneen kannattaakin ottaa ajoissa yhteyttä amanuenssiin
opintojen järjestämiseksi. Haku kaukokohteisiin vaihtokohteesta riippuen joko syksyllä
tai keväällä 1-1,5 vuotta ennen vaihtoon lähtöä ja Erasmus kohteisiin edellisen vuoden
helmikuussa. Lisäksi syyskuussa järjestetään täydennyshakuja avoimille paikoille. Avoimista hauista ilmoitetaan sähköpostissa ja yliopiston nettisivuilla.
MITÄ KURSSEJA?
Perinteisesti vaihdossa ollaan suoritettua vapaasti valittavia opintoja sekä logopedian
erityiskysymyksiä eli noin 17op. Näihin voi rohkeasti etsiä myös muiden lähialojen
kursseja tai opiskella vaikka paikallista kieltä! Vieraalla kielellä opiskeleminen on raskaampaa, mikä kannattaa ottaa huomioon kurssivalinnassa ja kurssien suoritustavoissa.
Vaihtoon mennään useimmiten vain kerran opiskelujen aikana, joten ei kannata liikaa
itseään uuvuttaa liian kunnianhimoisilla kurssivalinnoilla.
RIITTÄÄKÖ KIELITAITONI?
Useampia vaihtoon lähtijöitä jännittää eniten oman kielitaidon riittävyys. Oulun yliopisto ei aseta vaatimuksia kielitaidolle vaihtoon lähtemiselle, mutta kannattaa katsoa
kohdeyliopiston sivuilta, mitä he vaativat (esim. Malta B2, Australia B2/C1). Yleisimmin
vaaditaan CERF-asteikolla B1 tai B2 tasoinen kielitaito. Erasmus-vaihtoon lähtijöille on
ennen vaihtoa ja vaihdon jälkeen pakollinen OLS-kielitesti, jolla mitataan kielitaidon
kehittymistä vaihdon aikana.
MISTÄ RAHAT?
Virallisten vaihto-ohjelmien kautta vaihtoon lähtevät opiskelijat saavat yliopistolta matka-apurahan, jonka määrä vaihtelee vaihtokohteittain. Lisäksi opintotukeen on mahdollista saada (pieni) korotus ulkomailla opiskellessa. Omat säästöt ja ahkera työnteko
ovatkin avainasemassa vaihtoon lähtiessä. HUOM! Freemover-opiskelijat eivät saa Oulun yliopistolta apurahaa.
13