Turkulaisten logopedien excursio Ouluun
1.-4.11.2017
Kirjoittanut Hanna Seppänen
Turkulaisten excursiota Ouluun alettiin suunnitella hallituksessa innokkaasti ja
aktiivisesti jo keväällä. Ajankohdan lukkoon lyömisen jälkeen varattiin heti Teekkarita-
lo, jotta turkulaiset pääsisivät varmasti tutustumaan oululaiseen sitsikulttuuriin vieläpä
uudistetussa, oululaisille opiskelijoille niin rakkaassa Teekkaritalossa! Olihan se jo
aikakin saada turkulaiset vastavierailulle Ouluun, sillä oululaisten logopedien Turussa
käymisestä oli kulunut jo muutama vuosi. Hallitusporukkakin oli ehtinyt sillä välin
vaihtua uuteen. Syyslukukauden alkaessa alettiin ideoida muuta ohjelmaa, johon oli
ideoita enemmän kuin tarpeeksi. Vajaaseen neljään päivään ei ihmeitä mahdu, mutta
tärkeimmät kuitenkin.
Suurin osa turkulaisista saapui jo keskiviikkona iltapäivällä. Oululaiset olivat tuli-
joita vastassa, ja heti kun matkalaukut oli saat u raahattua oululaisten majoittajien
lukaaleihin, menimme yhdessä syömään oululaiseen Ravintola Pannuun. Sinne
pitkän pöydän ja suussa sulavien ruokien ääreen mahtui melko mittavan kokoinen
logopedilaumamme.
Syömisen jälkeen täytyi tietysti nauttia vielä jälkkärijuomat, ja koska ideana oli Ouluun
tutustuminen, täytyi turkulaisten ainejärjestön Putexin puheenjohtajan tietysti saada
maistaa liekitettyä Rammstein-drinkkiä Cafe KULuMAssa. Rammsteinin soidessa ja
liekkien roihutessa taustalla jatkoimme tutustumista puolin ja toisin.
Torstaiaamuna oli aikainen herätys kunniatohtori Matti Lehtihalmeksen luennolle.
Mutta mitäpä sitä ei Masan vuoksi tekisi, edes turkulaiset! Dysartria-aiheisen luen-
non jälkeen turkulaiset kävivät osa Aikuisten kuulovammat-luennolla 3. vuosikurssin
mukana, osa Arviointi –ja diagnostiikka-luennolla 2. vuosikurssin kanssa. Ahkeran
opiskelun jälkeen oli vuorossa Yliopisto-sightseeing hallituksen johdolla. Ehdittiin
siinä sivussa ottaa muutama selfiekin.
Illalla koittivat vihdoin paljon odotetut oululaiset
sitsit! Teemana olivat V*itun teinit, eli näille sitseille
asu (ja meikki) piti valita joko oman lapsuuden
teinilookin tai nykyajan teinien ulkomuodon
mukaiseksi. Muutama vasta samana iltapäivänä
Ouluun saapunut turkulainen logopedi päivitteli
kauhuissaan, että joutuu heti ensi tapaamiseen
oululaisten kanssa tekemään niin järkyttävän
muodonmuutoksen ettei heitä varmaan seuraavana
päivänä normaalivaatteissa edes tunnisteta.
Illan lookit olivat ihan v*tun siistejä d44 l0l ja onnex
meil oli melkosen huiQeet bileet! Oululaiset sitsit
kuulemma poikkesivat turkulaisten sitseistä, ehkä
16