Rekrypäivät
Iina Sippala ja Maija-Riikka Koivunen
Rekrypäivät järjestettiin aiemmasta poiketen jo helmikuussa, jotta myös vanhempien
vuosikurssien opiskelijat pääsisivät tutustumaan paremmin yrityksiin. Tänä vuonna
saimme mukaan myös julkisen puolen esittelijöitä eri kaupungeista. Tämän ansiosta opis-
kelijat pääsivät tutustumaan monipuolisesti eri työmahdollisuuksiin niin sairaaloissa,
terveyskeskuksissa kuin yksityiselläkin puolella.
Tapahtuma oli tänäkin vuonna kaksipäiväinen, jonka aikana yritykset ständeilivät
ja esittelivät toimintaansa. Lisäksi saimme kuulla luentoja mielenkiintoisista aiheista
ja näin pääsimme pintaa syvemmälle puheterapeutin työnkuvasta. Etenkin Kuopion
yliopistollisen sairaalan pitämä luento heidän työnkuvastaan veti paljon kiinnostuneita
opiskelijoita kuuntelemaan julkisen puolen toiminnasta. Myös Attentio Oy:n mutis-
mikuntoutuksen luento herätti opiskelijoissa paljon mielenkiintoa, sillä aihe on useille
opiskelijoista hieman vieraampi. Näiden lisäksi saimme kuunnella luentoja monista
muistakin mielenkiintoisista aiheista.
Evantian kuntoutusmateriaalia
13