proresto 4/2016 | Page 27

” UUDISTUSTEN IDEANA on palvella entistäkin paremmin asiakkaiden muuttuneita tarpeita yleisötapahtumien aikana ”, kertoo Kiinteistö Oy Turun Monitoimihallin toimitusjohtaja Anu Kurkilahti-Haartemo .
” Halliyhtiön intressi on tietenkin luoda toimiva ja asiakkaiden tarpeita mahdollisimman hyvin palveleva ja ajanmukainen infra sekä yleisölle että tapahtumanjärjestäjille ”, hän toteaa .
Asiakkailta ja tapahtumajärjestäjiltä kerätyn palautteen perusteella toimintaa lähdettiin uudistamaan tosissaan :
” Me lähdimme selkeästi päivittämään palvelutarjontaa . Kesällä 2015 olimme toteuttaneet kahden ravintolan uudistuksen – Deli Corner ja Sport Bar – ja kokemukset olivat rohkaisevia jatkon suhteen ”, Kurkilahti- Haartemo kuvailee lähtötilannetta . Yhdessä ravintolatoiminnasta vastaavan yhtiön , Turkuhallin Palvelu Oy : n , kanssa toteutettu projekti toi myös mukavasti lisämyyntiä tapahtumien yhteyteen .
Ravintolapalveluita pitkälle sivulle Turkuhallin Palvelu Oy : n ja HC TPS Turku Oy : n toimitusjohtaja Mika Eskolan mukaan reilun vuoden takaiset ravintolauudistukset antoivat hyvät eväät toiminnan kehittämiselle eteenpäin – ja Eskolalla oli pari ideaa mielessä .
Mitä sitten on tehty ? Mittavin kesällä 2016 työstetty ravintolapalveluiden uudistus toteutettiin Gatorade Centerin neljänteen kerrokseen , entisten katsomoravintoloiden Irish Pubin ja Vladimirin tilalle . Nyt avattu lähes 250-paikkainen moderni katsomoravintola , Aura Premium Lounge , vie areenatapahtumien ravintolapalvelut uudelle tasolle .
” Kyseessä on yksi iso ravintola , joka sijaitsee hallin pitkällä sivulla – joten katsoja voi seurata peliä tai konserttia samalla kun ruokailee ”, Eskola toteaa . Tämä tarkoittaa , että Gatorade Center pystyy tarjoamaan hulppeat show & dinner -paketit lähes kaikkiin yleisötapahtumiin .

Uudistusten ideana on palvella entistäkin paremmin asiakkaiden muuttuneita tarpeita .
Gatorade Center – eli perinteikäs Turkuhalli – koki todellisen muodonmuutoksen kesän aikana . Lähes 26-vuotias areena lisäsi tarjontaansa kokonaan uuden innovatiivisen katsomoravintolan – ja lisäksi kaksi ravintolatilaa uudistettiin perin juurin .
Uutta virtaa vanhoihin suosikkeihin Katsomoravintolan uudistuksen myötä myös Gatorade Centerin av-tilat , kuvaustasanne , selostamot ja mediapaikat uusittiin ja medialle tehtiin ajanmukaiset , tarpeet huomioivat tilat yläkatsomoon vastakkaiselle puolelle .
Gatorade Centerin ravintoloista Kivikylä ja Gladiators ’ Coliseum saivat kesän aikana uudet ilmeet ja palvelukonseptit . Näistä rakenteellisesti merkittävämmän uudistuksen koki viime kaudella valmistuneen TPS : n Hall of Famen viereinen Gladiators ’, joka on samalla muuttanut nimensä Hall of Fameksi . Lapsiperheiden suosikki Kivikylä taas muuttui Hockey Burgeriksi .
Jatkossa Hall of Fame -ravintolaan pääsee kulkemaan suoraan Gatorade Centerin B-katsomon takaseinään tehdystä kulkuväylästä eli uudistuneet ravintolapalvelut sekä wc-tilat ovat entistäkin helpommin käytettävissä .
” Tämä muutos helpottaa kulkua huomattavasti ”, toteaa Anu Kurkilahti-Haartemo . Hänen mukaansa projekti oli poikkeuksellinen myös siinä mielessä , että hallimiljöö on aina oma maailmansa . Ravintolat tekevät tilin hyvin rajatussa ikkunassa , jolloin kaiken on sujuttava kuin rasvattu .
” Monitoimihallien ravintolatoiminta ei ole mitään normipalvelua , vaan aina toimitaan tietyissä tiukoissa raameissa ”, hän huomauttaa .
4 / 2016 proresto 27